torstai 17. syyskuuta 2015

Sulaojan luontopolku

Kymmenen kilometriä Karigasniemeltä Kaamasen suuntaan on Kevon vaellusreitin eteläinen lähtöpiste, Sulaoja. Tien varrella on parkkipaikka, opastaulu, vessat ja jätepiste. Sulaojan vedet tulevat muutama sata metriä ylempää Sulaojan lähteestä. Kun lähdepurojen vedet ovat tavallisesti pieniä liruja, niin Sulaojan lähteestä vettä tulee joen täydeltä. Virtaukseltaan lähde on Suomen suurin, n. 400 litraa sekunnissa. Runsas vesimäärä pitää nimensä mukaisesti Sulaojan sulana koko talven. Sulaojan lähteeseen ja sen ympäristöön voi tutustua parin kilometrin mittaisella luontopolulla. Me kuljimme luontopolun lisäksi parin kilometrin poikkeaman Luomusjokivarren tulipaikalle.

Pieni suvanto, lappilaisittain lompolo, on nelisenkymmentä metriä lähteen alapuolella. Polku kulkee tässä ihan jokirantaa.


Kävelymaasto ei voisi olla helpompaa.  Polku kiemurtaa pitkin tasaista hiekkakangasta.




Tasaisessa jokilaaksossa harjujen välissä on Luomusjoen tulipaikka.




Nokipannukahvien jälkeen palaamme takaisin Sulaojalle päin. Illan valo antaa lisää hehkua keltaisille ruskakoivuille, oranssina loistaville vaivaskoivuille ja maata myöten lamoavalle juolukkavarvukolle.












Polku nousee korkealle harjanteelle, josta puiden välistä on näkymä Karigasniemen Ailikkaan suuntaan.








Sulaojan lähteen ja Sulaojan varrella kasvaa runsaasti väinönputkea. Se on jo viikinkiajoilta tunnettu rohdos- ja maustekasvi.



Jokivarsi elää viime hetken loistoaan. Jotkut puut ovat jo karistaneet lehtensä kokonaan. Jokiuoman lähellä huomaa miten joen kolmeasteinen vesi viilentää ilmaa. Kauempana joesta ilma on lämpöisempää.




Ilta-auringon viimeiset valot heijastuvat vielä jokeen. Kohta hämärtyy ja sitten syttyvät revontulet.

Katso myös: Sulaojan revontuliyö ja aamu

3 kommenttia:

  1. Tämä ruskapostaus meinasi jäädä uudemman jalkoihin .. :)
    Tosi upeaa !!! Värit ja luonto, mahtavat kuvat.

    VastaaPoista
  2. Samoin, meinas minultakin mennä ohi. Aivan huikea on ruska.

    VastaaPoista