lauantai 2. toukokuuta 2015

Ahvenanmaa, osa 3, kulttuurimaisemaa

Kuten Ahvenanmaa-sarjan alussa mainitsin, huhtikuun lopussa Ahvenanmaan matkailukohteet olivat pääsääntöisesti kiinni. Kastelholman linna, Jan Karsgården, Uffe på berget-kahvila ja näkötorni ja museolaiva Pommern, nämä kaikki avautuvat vasta toukokuulla. Luontokohteet olivat kuitenkin matkallamme pääosassa. Tässä lyhyt katsaus kulttuurimaisemiin.

Sandösundin leirintäalueen rantaa.

Uteliaita meriharakoita Sandösundin rannalla.


Värdön saaren pohjoisosassa tie vie keskelle merta. Tästä voi jatkaa vielä lautalla pohjoisemmaksi, Simskälan saarille.





Vårdön kirkko

Bomarsundin salmi ja linnoituksen rauniot.
Bomarsund









Kastelholman linna.


Kastelholman linnan pihassa mukulaleinikki kukki keltaisenaan.








Jan Karlsgården

Jan Karlsgården

Jan Karlsgården piha

Näkymä Uffe på berget-kahvilan pihalta.


Getan kirkko.


Lemböten kappelille on viitta Lumparlandin tien varrella. Se on mukava pistäytymiskohde matkalla Långnäsin satamaan. Autolle löytyy parkkipaikka sivutien varressa ja siitä matkaa kappelille on puolisen kilometriä. Kappeli on alunperin rakennettu 1500-luvulla, entisöity 1800-luvun lopulla ja katettu 1970-luvulla. Kappelin takaa lähtee polku kallion laelle, josta puiden välistä näkyy Maarianhamina.






Kappelin tien varrelta kääntyy polku alas rinnettä Kappelvikin lahden rantaan. Siellä odottaa yllätys; tervantuoksuinen kalastajavene täydessä entisajan kalastusvarustuksessa. Vieressä rantakalliolla on pöytä ja penkit. Näkymän lahdelle kruunaa joutsenten ohikulku.


Laitetaan tähän vielä Ahvenanmaan tunnetuin laiva; maailman ainut rahtipurjealus, joka on säilynyt alkuperäisessä kunnossaan, Pommern.

Meidän matkamme jatkui nykyajan rahtialuksella. Finnfellow poimi meidät aamuyöllä Långnäsin satamasta kotimatkalle kohti Naantalia.


Muut Ahvenanmaajutut: osa 1, luontopolkujaosa 2, Getavuoren ihmeitä

15 kommenttia:

  1. Oliko Vårdön kirkko auki? Onko Kumlinge tai Kökar teillä ohjelmassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut auki, kuten ei mitkään muutkaan kirkot tai nähtävyydet. Tällä kertaa kävimme vain manner-Ahvenanmaalla.

      Poista
  2. Hienot ja mielenkiintoiset kuvat reissustanne! Kerran on tullut käytyä Ahvenanmaalla ja siitäkin on jo useampi vuosikymmen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi olimme siellä "hyvän sään aikaan". Kotimatkan teimme kaatosateessa.

      Poista
  3. Tack för att du visar fina bilder från ett fantastiskt vackert Åland!

    VastaaPoista
  4. Hieno katsaus Ahvenanmaalle kera upean kuvituksen. Kivirakennukset, kirkko, kappeli, linnat, rauniot istuvat hyvin maisemassaan.
    Ahvenanmaan keväinen vehreys on lumoavaa. Ihastuin varsinkin riukuaitakuvaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet kukat erottuvat edukseen nyt kun isot lehtipuut ovat vielä paljasoksaisia.

      Poista
  5. Hieno kuvasarja reissultanne, kiitos kun jaoit kanssamme. Ahvenanmaalle tahtoisin käymään, usein on ollut puhetta sinne menosta. Miten tuo sitten on jäänytkin, on vain niin monta mieluisaa kohdetta käydä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi tulla lähes kymmenen vuotta meidänkin edellisestä käynnistä. Ahvenanmaa on siinä mielessä mukava kohde, kun siellä ei tarvitse ajella pitkälti eri kohteisiin.

      Poista
  6. Sinun Ahvenanmaa-trikologia on parasta matkailumainontaa. Fantastiset kuvat.
    Tuolla pitäisi kaiketi käydä, onhan se kuitenkin suht lähellä, tosin ensin olisi mentävä Turkuun, kun Hesasta ei taida laivat pysähtyä Ahvenanmaalla, tai en minä kyllä enää tiedä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingistäkin pääsee Tallinkilla tai Vikigillä, tulo ja lähtö on aamuyöstä tai keskiyöllä.

      Poista
  7. Ihana nähdä Ahvenanmaalta kuvia. En ole ollut siellä kuin kerran lapsena, ja tekisi kovasti mieli päästä uudelleen.

    VastaaPoista
  8. Aloin juuri suunnitella alkukesälle reissua Ahvenanmaalle, ja hakukone heitti tänne. Hyvä niin, sillä en ollut aiemmin lukenut näitä kirjoituksiasi. Näistä oli paljon hyötyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava, jos jutuista oli apua. Keväinen Ahvenanmaa on kaunis, mutta on varustauduttava siihen että palveluja ei ole.

      Poista