perjantai 10. huhtikuuta 2015

Talvi jatkuu

Ilmaston erilaisuus Etelä-Suomen ja Pohjois-Suomen välillä on kevättalven aikaan suurimmillaan. Kun Etelä-Suomessa rapsutellaan pihoja, ihaillaan ensimmäisiä kukkia ja turpoavia silmuja, niin Pohjois-Suomessa on metri lunta ja hiihtokelit parhaimmillaan.

Eilisillan ja viime yön aikana satoi Koillismaalla viitisen senttiä lunta. Kun lämpötila aamulla oli 4-5 astetta pakkasen puolella, jäi uusi lumi puiden oksille.  Auringon noustessa lämpötilan muutos synnytti pilviä joita tuulenvire liikutteli. Auringon ja sumun piiloleikki kaunisti lumisen maiseman.







































26 kommenttia:

  1. Upeat kuvat. Täällä sataa räntää sakeasti. No sehän on vanhan lumen surma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi- ja räntäsadehan se sitten tuli tännekin. Mutta tänään on kaunista.

      Poista
  2. Kaunista on ja tunnelmallista! Kevät tulee sitten pohjoiseen oikein rytinällä kun se tulee. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Pohjoisen kevät tulee kohisten sitten kun on sen aika.

      Poista
  3. Jouduin Seita kelailemaan kuvia edes takaisin, niin menin pyörryksiin näiden kauneudesta.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin meinasin mennä pyörryksiin kun yritin kuvata värien ja valojen vaihtelua tuolla tunturin laella.

      Poista
  4. Satumaisen kauniita kuvia. Tulee se kevät sinnekin ja vauhdilla vissiin sitten tuleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin valoa on riittämiin. Auringn valo kun heijastelee valkoisen lumen pinnasta.

      Poista
  5. Kyllä talvi osaa olla kaunista ja Auringon puna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällaisia aamuja on useimmin syksyisin ja keskitalvella. Huhtikuinen sumuaamu yllätti.

      Poista
  6. Huh, mikä ihastuttava banneri:) Ja nämä taikakuvat ovat aina niin omaa luokkaansa ettei voi kun huokailla, mieluummin vain katson kun vuodatan ylisanoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Banneri on muisto talven upeimmasta revontuliyöstä. Kiitos Mustis.

      Poista
  7. Nämä ovat melkeinpä mykistävän hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  8. No niin on tietoa ja taitoa ollut taas olla oikeaan aikaan liikkeellä, ihailtavaa. Aamulla paistaa aurinko ja illalla sataa lunta tai räntää, täällä. Samaa on pohdittu täälläkin, että kevätaika on täysin erilaista ja juurikin suurimmillaan, kunnes taas kesällä saadaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonnousu on vielä niillä rajoilla että jaksaa nousta. Kunhan päivä pitenee, niin ei voi mennä nukkumaan ollenkaan :)

      Poista
  9. Taas loistavaa kameran käyttöä. Ja olet aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Fantastisen upeat maisemat ja näkymät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonnousua lähdin kuvaamaan, usva tuli bonuksena. En osannut odottaa näkeväni tällaista aamua tähän aikaan vuodesta.

      Poista
  10. Mahtavat kauniit kuvat.
    Niin talvea vielä siellä mutta toivon sinulle ihanaa kevättä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Seijastiina. Kyllä se kevät tulee tännekin jossain vaiheessa.

      Poista
  11. Kaunista on keväiset auringonnousut Koillismaalla. Suorastaan hurmaavia.
    Taisin itse tähyillä samoihin aikoihin auringonnousua vaaran takaa. Aamu muuttui nopsaan lumisateeksi ja satoi koko eileisen.
    Mutta kevättä tämä on, sillä eilen näin peipposet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin vaihtelevaa on ollut sään suhteen. Mutta se lienee normaalia kevään oikuttelua.

      Poista
  12. Oi, oi mitä kuvia, niin tavattoman kauniita!!

    VastaaPoista