maanantai 20. huhtikuuta 2015

Korkeakosken kohinaa

Luulin jo jättäneeni hyvästit talvelle, kun matkasimme Kuusamosta viisisataa kilometriä etelän suuntaan. Mutta niin vain jalka uppoaa reittä myöten lumeen noustessani Korkeakosken uoman pohjalta putouksen reunaa ylöspäin. Lumi viipyy keväällä pitkään Korkeakosken rotkossa. Aurinko pääsee kurkottamaan rotkoon vain muutaman tunnin aikaisin aamulla, joten jokikanjonin lumet sulavat vasta sitten kun lämpenee kunnolla.

Kumisaappaat ovat tarpeen märässä lumessa, jonka alla on jääkerros. Liukuesteet kengän pohjissa ovat järkevä lisävaruste tälle retkelle.



Ohuen pilvikerroksen takana piilotellut aurinko tulee esiin ja valaisee rotkon seinämää ja putouksen alaosaa.

Lumikerroksesta on hyötyä, kun kiipeän kosken keskiosaan lähes pystysuoran putouksen viereen.

Puiden välistä matalalta siilautuva valo viistää kuohujen yllä hyppiviä vesipisaroita.



Auringon noustua ylemmäs koski alkaa höyrytä.



















Puoli yhdeksän aikaan putouksen uoma alkaa jäädä varjoon. Veden määrä tulee vielä lisääntymään lähiaikoina. On sanottu, että Korkeakosken vedet ovat runsaimmillaan äitienpäivän aikaan.


Lähden nousemaan ylös kosken niskalle. Satayhdeksänkymmentäkaksi porrasta ovat vielä paksun lumen ja jään peitossa, joten saappaiden liukuesteistä on taas hyötyä.


Kuohu kiven ympärillä on hetken aikaa kohdevalossa.



9 kommenttia:

  1. Ei mitään pientä veden lirutusta... Aivan huikea kuvasarja jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesällä on sitten sitä lirutusta. Nyt kohisee ja pärskyy.

      Poista
  2. Voi miten upeita kuvia! Kuohut näyttävät olevan parhaimmillaan. Taidan suunnata näihin samoihin maisemiin tulevan viikonlopun aikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä lähiaikoina, mutta laita pitkävartista kenkää jalkaan. Lunta oli vielä paljon rotkossa.

      Poista
  3. Onpa upea koski! Meilläkin täällä Jyväskylässä on Korkeakoski mutta ei se ihan noin mahtava ole, kiva piknikpaikka kylläkin keväällä kun se oikein kohisee ja tuomet kukkii. <3

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomessa on kaikkiaan parikymmentä Korkeakoskea, mutta tämä Maaningan Korkeakoski on niistä korkein.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen retkikohde runsaan veden aikaan.

      Poista