perjantai 30. tammikuuta 2015

Lumiotus ja auringonlaskun värit

Lumituisku on jatkunut jo kolme päivää, eikä vieläkään näy loppua. Lunta ei sentään koko ajan tule taivaalta, mutta tuuli pyörittää irtolunta ja tukkii pihan hetkessä. On mukavaa, kun ei ole pakko lähteä ulos. Jääkaapissa ja pakastimessa on ruokaa, voin siis keskittyä tammikuun kuvien arkistointiin ja muokkaukseen. Kuvamateraalista löytyi mm. lumikenkäretken kuvat tammikuun 20. päivältä.

Lumiotus 

Käyn taas kerran tapaamassa Juhannuskallion lumiotusta. Lumettomaan aikaan kallion laen karahkaa ei paljon huomaa, mutta talvella, jäätyvän lumen kertyessä puunrungon ympärille, lumiolion muodot alkavat tulla esiin. Näen pään ja jalat, vai onko se kuitenkin yksikätinen, monijalkainen kummajainen.




Näkymä Pyhävaaralle etelän suuntaan.

Pohjoisessa Valtavaaran tykkypuinen metsä ja vaaran laella kököttävä maja.


Auringonlaskun värit

Päivä on aurinkoinen, mutta tuulinen. Pohjoisesta puhaltaa sen verran kovaa, että tykkypuutkaan eivät anna suojaa ja tuuli tavoittaa joka puolelta. Siirryn sata metriä alaspäin, rinteen suojaiselle reunalle. Kinosten muodostamaan kuoppaan ei tuule, ja sieltä on hyvä näköala laskevan auringon suuntaan. Taivaalla seilaavista pilvistä voi päätellä, että auringonlasku tulee olemaan värikäs.




Vuosselin puoli on jäänyt jo varjoon ja valo viistää Valtavaaran kylkeä.





Lumi on pakkautunut tiiviiksi, joten lumikenkäsuksea ei paljon upota.

Suojaisesta lumipesästä on upea näkymä Rukajärven suuntaan.




Ennen auringon painumista lopullisesti alas, punertavan valon aikaan, tulee kiire. Pitäisi ehtiä kuvaamaan värikkäät tykyt, valon korostamat yksityiskohdat ja vielä poimia telellä kaukaisen taivaanrannan värikirjo.





















Auringonlaskun jälkeen pohjoisella taivaalla viipyy vielä sinipunaväritys.

37 kommenttia:

  1. Henkeä salapaavan kauniita kuvia. Kyllä luonto on kaunis.

    VastaaPoista
  2. On sulla valtaisa määrä näitä kuvia ja nämä tuiskukelit hyvä ajoitus niiden tsekkaukseen. Likipitäin samanmoiset kelit on olleet täälläkin, tosin lunta tullut myös toista vuorokautta hissukseen koko ajan, ei jää nämä lumisateet vaille 40 senttiä paikoin. Aurinkoa ei ole näkynyt, paitsi kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt kun on kohta viikko ollut pilvessä ja satanut, niin todella kaipaa taas aurinkoa.

      Poista
  3. Hauskan näköisiä lumiotuksia!:) Upeaa väriloistoa auringonlasku kuvissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auringonlaskun värit ovat kauneimmat silloin kun taivaalla on sopivasti pilveä.

      Poista
  4. Voi juku, kuinka ihanat kuvat jälleen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kuvat olivat jääneet "arkistoon" ja jo viikon kestäneeseen harmauteen piti löytää vähän piristystä.

      Poista
  5. Nämä kuvat ovat taas jotain mystistä, ei-todellista. Ei tällaista voi ihan oikeesti olla.. tai sitten on.. :)
    Todella kaunista ja sydäntä särkevää upeutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon lumisateen ja pilvisten päivien jälkeen alkaa itsekin ihmetellä kuvien todellisuutta. Ero on niin suuri valon ja valottomuuden välillä.

      Poista
  6. Siellä teillä on valtavasti lunta ja auringonpaistetta! Taivaalliset kuvat ja valo. Meillä ei ole juuri lunta eikä valoakaan, kiitos siis näistä kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamossa on lunta kohta metrin paksuudelta. Virallinen mitta on 90 senttiä

      Poista
  7. Maisema täynnä kultaisia hetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värkkäin aika ei ole pitkä, siksi on kiire kun yrittää tallentaa hetket.

      Poista
  8. Mahtava värimaisema! Upeasti olet saanut värit talteen :-)

    VastaaPoista
  9. VOI JEE, mahtavia kuvia, valmiita sisustustauluja, myy ihmeessä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ari. Nykyisin kuvia on niin paljon nähtävillä ja myynnissäkin, että tyydyn esittämään omiani vain täällä.

      Poista
  10. Hengästyttävän ihania tunnelmakuvia mielimaisemista. Ihan hirmuusti tekee mieli lähteä kuusamoon tykkyjä ihailemaan, vaikka vain pitkän viikonlopun ajaksi..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanovat, että nyt on hyvä tykkytalvi. Lakimailla tykyt ovat pysyneet puissa kuluneen viikon lumimyrskystä huolimatta. Alempana tuuli on pyyhkinyt mm. koivunoksat puhtaiksi.

      Poista
  11. Olet kyllä etuoikeutettu, kun pääset nauttimaan ja ikuistamaan kaikkea tätä kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla rinteen aitiopaikalla tulee kyllä tunne, että on hienoa olla juuri tässä ja nähdä tämä kauneus.

      Poista
  12. Heippa. Onnittelut, voitit arvonnassa, laitatko yhteystiedot, niin lähetän palkinnon :)

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Sen jälkeen ei värejä ole liiemmin ollutkaan. Kohta pari viikkoa pilvistä ja sadetta.

      Poista
  14. Monesti olen näitä sinun postauksia lukenut, ihastellut ja saanut virikkeitä meidän retkikunnalle, mutta harvemmin tulee kommentoitua. Oli jälleen kerran inspiroiva ja hieno juttu, joka sai harkitsemaan Kuusamoon rahtautumista jo ennen kymppiviikkoa.
    Terkuin Perässäkävelijä/ kuvakaivo.wordpress.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava jos olet viihtynyt. Mitä enemmän vietän aikaa Koillismaan ja Lapin sydäntalvessa, sitä vakuuttuneemmaksi tulen, että vähäinen valo on värikkäintä ja kauneinta. (laitanpa kuvakaivon lukilistalleni)

      Poista
  15. Huikeita talvisia tunnelmia, luonto kauneimmassa talvi asussaan. Auringonpaiste kruunaa kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuli otettua talteen nuo tunnelmat. Katsoin äsken arkistostani, että aurinko näyttäytyi viimeksi 21.1.

      Poista
  16. Upeita kuvia! Ihan hengästyttää kun katsoo!

    VastaaPoista