maanantai 19. tammikuuta 2015

Aurinkoa ja sumua Pyhävaaralla

Lumikenkäpolulla on kymmenisen senttiä uutta lunta, sopivasti liukulumikengille. Aamuhämärässä tykkypuiden välissä kiemurtava ura erottuu juuri ja juuri. Olen matkalla kohti Ison Pyhävaaran lakea.

Ensimmäisellä hengähdystauolla vilkaisen taaksepäin. Pyhäjärven päällä leijailee ohut sumukerros. Pakkanen on yön aikana kiristynyt parista asteesta lähes kahteenkymmeneen asteeseen. Nopea lämpötilan muutos on synnyttänyt pilviä, jotka ovat asettuneet alaville paikoille, kuten järvien ylle.

Koukkaan Ison Pyhävaaran ja Pienen Pyhävaaran välisen kurun reunalle. Luoteen ja pohjoisen välistä puhaltava viima alkaa tuntua täällä ylempänä. Käännän selän tuulelle ja lähden nousemaan vaaran laelle.

Auringonnousun suunta on jossain kaukana kohoavan Juurikkavaaran takaa. Punerrus leviää taivaanrannalle.

Länsi-luoteisella taivaalla punertaa myös. Sumun ja taivaan sinisen alueen välissä voi tarkasti katsoen erottaa Riisitunturin huippuja.

Pyhävaaran tykyt kumartavat syvään. Paljon ne kestävät lunta ja jäätä. Taipuvat vaan eivät taitu.

Tuuli on kuvioinut kinokset ja matala valo korostaa niiden muotoja.



Naatikkavaara kohoaa kaukana pilvien yläpuolelle. Etualalla on Pyhäjärven Vaaralahti auringon valaisema metsä taustanaan.






Saari sumussa? Ei, vaan Ihtinkivaaran huippu mökkeineen.



Vaaran aurinkoisella puolella tykkyjen suojassa ei viima tunnu.


Kitkajärveltä päin vyöryy lisää pilviä. Pyhäjärvi peittyy kokonaan pilveen.






Sumu lähtee kiipeämään järven takana olevan vaaran rinnettä. Nopeasti liikkuvat pilvet vuoroin paljastavat, vuoroin peittävät vaaran rinteen kuusikon.









Paluumatka on nopea hujahdus, liukuen pehmeässä lumessa lumisen metsän läpi.

10 kommenttia:

  1. Kaunista! Missään muualla ei taida nähdä tällaisia kuvia kuin täällä. Erityisesti pidin kuvasta nro 12 ja lopun kuvat myös, erikoisiakin näkymiä.

    VastaaPoista
  2. Nämä tammikuisen pakkasaamun maisemat, joista upeat kuvasi, ovat lumoavia. Värisävyt aamutaivaalla ovat niin kiehtovia. Itse ihailin myös eilen aamulla oranssin punertavaa taivasta.
    Taidan koukuttua lumikenkäilyysi ja pistää itsellenikin semmoiset jalkaan ja lähteä maiseman metsästyksiin.

    VastaaPoista
  3. Näitä kuviasi kun katselee, en ihmettele yhtään, miksi niin moni haikailee ja matkustaa Lappiin täältä etelästä. Mahtavan upeat tykkylumet ja maisemat.

    VastaaPoista