perjantai 14. marraskuuta 2014

Väri-iloa marraskuulla

Marraskuun sää on mielikuvissa ja useimmiten todellisuudessakin synkän harmaa. Joskus tapahtuu poikkeus säännössä. Aurinkoinen marraskuun päivä on lahja, harmauteen tipahtava ilonpisara.

Torstaina puolenpäivän jälkeen pilvikerros hävisi ja aurinko tuli esiin. Eikä vain yksi aurinko, vaan sen vierelle ilmestyivät sivuauringot, tarkemmin alasivuauringot. Alkoi valo- ja värinäytös, jota sain seurata aitiopaikalta, Juhannuskallion laelta.


Vain jänis on kulkenut kallion laella lumisateen jälkeen.


Mäntykäkkyrä kuin kermavaahdolla kuorrutettuna.



Kultainen silta Pyhävaaralta Juhannuskalliolle.

















Päivän pituus on nyt alle kuusi tuntia. Aurinko laskee jo kello 14:53.

Auringonlaskun jälkeen on idän ja pohjoisen taivaalla sinipunainen liukuväritys.



Läntinen taivaanranta hehkuu oranssia vielä hetken ennen pimeän tuloa.




26 kommenttia:

  1. Olisikin talvi näin kaunista meilläkin, niin silloin voisi toivoa lunta. Jätän kuitenkin toivomatta, ja ihailen vain kuviasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pohjoisessakaan jatkuvasti tällaista ole. Harmaita päiviä on välissä myös.

      Poista
  2. On nuo värit vaan niin kauniita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matalalta tuleva valo on värikästä.

      Poista
  3. Näin tämän saman ilmiön. Seurasin sitä kiireellä auton ikkunasta. Aina täältä meiltä Kuusamoon asti. Vaikuttava näky. Siinä samassa näkyi myös aurinkopilari, kohti suoraa ylöspäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valoilmiö oli näkyvissä aika kauan, useita tunteja.

      Poista
  4. Ihania talvisia tunnelmia. Näiden kuvin äärellä viihdyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kolmas talventulo tapahtui nopeasti. Maanantai-iltana maa oli musta, nämä kuvat torstailta.

      Poista
  5. Ihanat, ihanat kuvat... Maisemat ovat upeita ja sää täydellinen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen sää siinäkin suhteessa että pakkaslukemat oli maltilliset, vain kahdeksan astetta.

      Poista
  6. Siellä on täys talvi ja niin lumoavaa. Kiitos jälleen kuvista, ne ovat niin valoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoinen päivä on piristysruiske kaamokseen.

      Poista
  7. Kauniita kuvia. Onpa siellä jo talvi. Meillä ei ole juuri mitään. Tänään hiljalleen sataa lunta, taitaa olle 1-2 cm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei täälläkään lunta paljon ole, 5-10 senttiä.

      Poista
  8. Upeaa on! Onko meillä koskaan tuollaista...Hmm?! Ei juurikaan. Vettä ja loskaa joululle asti. Sitten lunta, mutta harmaata ja vielä harmaampaa! Kevättalvella voi aurinko parina päivänä näyttäytyä, ehkä! :) Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamon korkeudella on vielä tähän saakka ollut selkeästi neljä vuodenaikaa. Toivottavasti niin on jatkossakin.

      Poista
  9. Ihanat kuvat! Kiitos, että jaat tätä kauneutta kuviesi kautta tälläiselle etelän ihmisellekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo luminen maa tekee pimeän ajan valoisammaksi, auringon valo koristelee maiseman.

      Poista
  10. Hui, kuinka kylmän näköistä, mutta kaunista! Valo on taianomainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka kuvat henkivät kylmää, niin tällä kertaa kalliolla seisominen ei palellut. Vain kahdeksan pakkasastetta.

      Poista
  11. Voi kun minäkin kaipaan lunta! Uskomattoman kauniita maisemia ja värejä, tippa nousee linssiin kun näitä katsoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokohan Kuusamon kolmas talvenaloitus tuottaisi talven. Ainakin kymmenen vuorokauden ennusteen mukaan oltaisiin pakkasen puolella.

      Poista
  12. Vastaukset
    1. Kaamosaurinko värittää vahvoin sävyin.

      Poista
  13. Värit hehkuu. Marraskuun antia kauneimmillaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aina silloin tällöin on selkeitä päiviä.

      Poista