keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Siniharmaata Riisillä

Maanantaina Kuusamo oli lumeton, tiistaina satoi lunta ja räntää. Keskiviikon vastaisena yönä pakasti, joten lumet jäivät maahan ja puihin.  Pilvisen ja sinihärmäisen päivän retkikohteena on Riisitunturi.

Riisitunturilla on enemmän lunta kuin Rukalla, noin viiden sentin kerros. Lumisateen jälkeen ei kukaan vielä ole kävellyt polulla.


Lumi on tarttunut puiden oksille ja peittelee talvien kurittamia kelokäkkyröitä.



Vähän ylemmäs nostua alkaa Kitkajärvi näkyä puiden välistä.



Vaivaiskoivut ovat painuneet maanmyötäisiksi jo ensimmäisen lumisateen jälkeen.

Pilvikerros on paksu, mutta välillä pilven raosta vilahtaa valoa.













Kaunis koivu tunturin pohjoisrinteessä on kuvauksellinen keväällä, kesällä, syksyllä ja nyt talvellakin lumen koristamana.

Pohjoisen puolella Nuolivaaran yllä on melkein aurinkoista.



Ikkunalammen hiljaisuutta ja rauhaa.

Riisitunturin tupa tarjoaa evästelypaikan kaminan lämmössä.








Ilo sen pitäisi olla

jokaisen uuden aamun

valon määrästä, väristä riippumatta

pilvinen tai aurinkoinen

sinihämäräinen

epätoivon harmaa

mikä tahansa

mutta uusi päivä

mahdollisuuksia täysi!


Ehkä juuri tämä se päivä

jota et koskaan unohda

jonka jälkeen kaikki toisin


Maaria Leinonen

12 kommenttia:

  1. Vähän oon kipeänä, joten nämä kuvasi herkistivät ihan tipan linssiin...uskomattoman kauniita! Kiitos!!

    VastaaPoista
  2. Voi, että on jälleen niin kauniit kuvat!!
    Runo sopii hyvin näihin marraskuun päiviin...en enää valita säästä.

    VastaaPoista
  3. Tulee joulu mieleen kun läväytit nämä lumiset kuvat.
    Kaunista. Ja runo on ihan paikallaan.

    VastaaPoista
  4. Aijai. Riisi on ollut mielessä pitkään, mutta jostain syystä aina on tullut jotain muuta. Täytyy ehdottomasti käydä, kuvat ja maisemat ovat hienoja.

    VastaaPoista
  5. kaunista sinisen ja valkoisen hohtoa! Ja aikaan sopiva runo

    VastaaPoista
  6. Puhdas valkoinen lumi peittää luonnon ja on niin hiljaista.
    Tähän pysähdyn, nautin.

    VastaaPoista
  7. Uusi päivä on mahdollisuuksia täynnä, Maaria Leinonen. Tuohon ajatukseen minäkin uskon.
    Muutama vuosi sitten minulla oli ilo käydä Riisillä myös ja tehdä vastasataneeseen lumen ihan ite ensimmäiset jäljet. Nautin maisemista.
    Kyllä maisemat on huikean nättejä, sen kuvasi myös todistavat.

    VastaaPoista
  8. Huikaisevia maisemia ja mahdottoman ihania kuvia! Wau.

    VastaaPoista
  9. Kylmiä värejä, valtavan kaunista!

    VastaaPoista
  10. Niin Rakas Maisema. Niin Rakas Riisitunturi. Vaan senhän sinä jo tiedätkin.

    VastaaPoista
  11. Jotkut maisemat vaan tekevät lähtemättömän vaikutuksen. Riisitunturi on yksi niistä. Tutut polut vuodenajasta tai säästä riippuen aina vähän erilaiset. Kiitän kommenteistanne.

    VastaaPoista