maanantai 22. syyskuuta 2014

Sumuinen aamumelonta

Herralanlahden aamu valkenee juuri sopivan sumuisena. Sumua ei ole liikaa eikä liian vähän. Laittaudun kiireesti vesille.


Virittelen valoa kajakin kannelle siltä varalta jos joku kalastaja veneineen tupsahtaisi sumusta.
On hyvä tulla huomatuksi, varsinkin kun vedensininen kajakki sulautuu veden väreihin.


Keskellä lahtea sumu sakenee. Vasta muutaman kymmenen metrin päässä alkaa Lamposaaret erottua sumusta.

Lännen-pohjoisen suunnalla voi havaita jo auringon värittämää sinertävää valoa.


Tämän ruohikon luona pysähdyn aina ohi meloessani. Jokin tässä keskellä lahtea sijaitsevassa tupsukossa viehättää. En ole ainut jota tämä ruohikko on kiinnostanut. Valokuvataiteilija Antero Takalan Mielenmaisemat-kokoelmaan kuuluu kuva tästä ruohikosta kuun valossa.


On auringonnousun aika, mutta vielä menee hetki ennen kuin se jaksaa nousta metsänreunan yläpuolelle. Nyt on hyvä hetki meloa sopivaan kohtaan, eturivin paikalle aurinkonäytökseen.



























Lähestyessäni mökkirantaa huomaan, että minulla on vastaanottokomitea. Neljä kuikkaa uiskentelee lahdella. Kovasti niillä on asiaa. Olisivatko jättämässä hyvästejä.



24 kommenttia:

  1. Så magiska, underbara bilder!
    Som en dröm eller saga, man kan inte tro det är sant.
    Fantastiskt!

    VastaaPoista
  2. Sumuinen maisema on salaperäisen kiehtova, kaunista.
    Upeat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sumu piilottaa ja paljastaa, oikullisesti.

      Poista
  3. Sadunomainen tunnelma näissä kuvissa, kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hetki sadussa, kuin Liisa ihmemaassa :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Rauhaa ja hiljaisuutta luonnon keskellä kyllä.

      Poista
  5. Juuri tuollaista on aamu-usvan ja aamu-usvassa kohtaaminen. Rauhallinen ihminen vieraana luonnossa, tarkkaillen ja nauttien silmillään, jättäen jälkeensä koskemattomuuden. Minä todella tunsin ihollani tuon kylmän kosteuden, aistit tuoksut ja silmäni totuttelivat ääriviivattomaan maisemaan. Kiitos, näillä kuvilla selviän tämän päivän...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu. Hienoa jos tuntemani tunnelmat välittyvät kuvissa.

      Poista
  6. Saisinpa näistä kuvista tapetteja seinilleni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan nuo maisemat sopisivat maisematapettiin.

      Poista
  7. Minulta loppui jo sanat kuvailemaan kuviasi. No, sanonpa kuitenkin, että upeita ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nyt sain koko syksyn odottamani täydellisen sumuaamun.

      Poista
  8. Tosi upeat tunnelmat ja kuvat! Sumu on hieno elementti varsinkin kun se yhdistyy oikeantyyppiseen valaistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopiva annos sumua ja sopiva valo. Harvoin sattuu kohdalle oikeaan aikaan. Kiitos.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Taiteilijat on erikseen. Minä vain dokumentoin näkemääni ja kokemaani.

      Poista
  10. Sumuinen maisema on niin kaunis ja nuo värit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herralanlahti tarjosi parastaan. Kiitos.

      Poista
  11. Kiitos tästä ihanasta kuva nautinnosta.

    VastaaPoista