sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Aakenuksen ruskaa

Pyhätunturilta matkasimme Leville jatkamaan elokuussa aloitettua tutustumista Tunturi-Lappiin. Iltaretken kohteena oli Aakenustunturi. Aakenus on pitkulainen, bumerangia muistuttava tunturi Kittilän ja Muonion puolivälissä. Sieltä näkee koillisen suunnalle Levin tuntureille ja lounaan-lännenpuolella Ylläksen tunturijonon.

Aurinko laskee jo iltakahdeksan jälkeen, joten kovin pitkää matkaa ei ehdi kulkea ennen pimeän tuloa. Lähestymissuuntamme on Aakenuksen itäpuolta kulkevalta metsäautotieltä. Tienvarren viitta osoittaa tunturiin, Lentokonekodalle. Polku alkaa kuluneilla pitkoksilla kapean suokaistan yli ja jatkuu nousuna havumetsän läpi. Osa retkijoukkoamme lähtee Lentokonekodalle virittelemään tulia, tyttäreni ja minä jatkamme polkua kohti Vaulokurua.

Kun nousemme lehtipuuvyöhykkeelle, voi todeta tulleensa todelliseen ruskamaailmaan. Maata värittää mustikanlehtien hehkuva puna ja koivut loistavat keltaisina. Värejä korostavat harmaat kivivyöryt ja matalien katajapensaiden vihreä.



 Lehtipuukaista on melko kapea. Siitä ylöspäin tunturin rinne on pelkkää isolohkareista rakkaa.






Surullinen muisto vuodelta 1944. Saksalainen Junkers Ju-52 kuljetuskone putosi helmikuun lumimyrkyssä ja sen nelihenkinen miehistö kuoli. Koneen hylky löydettiin vasta huhtikuussa.

 Punaista, keltaista, harmaata ja taustalla sinertävävät Kätkä ja Levi.
tunturijoogaa






Vaulokuru on Aakenuksen korkeimpien kohtien Pallilaen ja Moloslaen puolivälissä. Ilmassa on sinertävää usvaa. Uutisissa kerrottiin Islannin tulivuorenpurkauksen tuoneen tuhkapilviä Pohjois-Lappiin. Lieneekö oudon värinen sumu sitä.



 Vaulokurun lähellä on toinen, pienempi kuru, jonka reuna on koristeltu ruskamatolla.






Palaamme tunturirinnettä loivasti alas kohti Lentokonekotaa. Matka etenee hitaasti, on vähän väliä pysähdyttävä katselemaan ja kuvaamaan.








punainen matto on asetettu kulkijalle

Lentokonekota on karttaan merkitty nimellä Niritsankuusikonkota. Lautarakenteinen kota ei ole ihan vesitiivis, lautojen raosta näkyy taivas, mutta antaa se kuitenkin kulkijalle suojaa tunturissa.

Muutaman kymmenen metrin päässä kodasta, rinteen alla, on kirkasvetinen lähde. Kylmää ja puhdasta lähdevettä pulppuaa tunturin sisältä.

 Tuli hiipuu ja auringonlaskun jälkeen ilta alkaa hämärtyä nopeasti. On aika lähteä ennen pimeän tuloa.


Lisäys 11.6.2016, Metsähallitus on polttanut Lentokonekodan toukokuussa 2016. Uutta ei rakenneta tilalle.

17 kommenttia:

  1. Maaruskaa alkaa olla mukavasti. Komeat maisemat. Joogannut en ole luonnossa, mutta monesti tuntuu, että vaipuu melkein meditaatioon. Se on hieno tunne, jota haluaa kokea lisää.

    VastaaPoista
  2. On se vaan niin upean näköistä, olisi mahtavaa nähdä tuo loisto omin silmin, vaikka kyllä hienoista kuvistasi saa hyvän käsityksen tuosta kauneudesta.

    VastaaPoista
  3. Ihanat värit! Kyllä tuolla kelpaa vaellella :)

    VastaaPoista
  4. Komea ruska. On upeaa katsella näitä sinun kuviasi, kun itse ei pääse sinne omin silmin todentamaan sitä.
    Meillä ei vielä ole kuin häivähdys syksyn väreistä, eikä se koskaan tule olemaan samaa luokkaa siellä olevan väriloiston kanssa.

    VastaaPoista
  5. Upeiden tunnelmien ja maisemien kuvasarja. Kuvat oikein hehkuvat. Kiitos seita.

    VastaaPoista
  6. Ihanaa värien hehkua! Äitini on huomenna lähdössä ruskaretkelle noihin maisemiin.

    VastaaPoista
  7. Ihana Aakenus :) Minulle merkityksellinen paikka. Kiva, että olet päässyt käymään siellä näin loisteliaiseen aikaan.

    VastaaPoista
  8. Upeea on ruskan värit. Mulla on pieni pala tuota lentokonetta. Liekö luvaton?

    VastaaPoista
  9. Onpa siellä jo ruska hyvällä mallilla! Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
  10. Tuttu paikka:) Onpa siellä ruska kauneimmillaan.

    Tuo lentokoneen hylky on todella surullinen tarina. Yksi miehistöstä oli hengissä koneen rysäyksen jälkeen, mutta kukaan ei reagoinut hätäraketteihin. Suomalaispartio löysi sitten hylyltä elossa olleen koiranpennun, joka sai nimen Junkkeri (koneen mukaan).

    VastaaPoista
  11. kyllä on huikeat maisemat ja ruska Lapissa.
    Kaunista!

    VastaaPoista
  12. Nyt on paras aika retkeillä Lapissa. Ruskaisessa Lapissa!

    VastaaPoista
  13. Kiitän kaikkia kommenteista. Jussi, kuulin että monella muullakin on pala tuota lentokonetta. Jäljellä on vain isoja osia. Sussi, minulle kerrottiin myös koirasta ja eloonjääneestä. Ihmettelen vain miksi koira on ollut mukana lennolla.

    VastaaPoista
  14. Käsittääkseni joillakin lentäjillä oli tapana ottaa lemmikkikoira mukaan lennolle. Kysehän oli tarvikkeiden kuljetuksesta, eikä taistelulennosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea arvioida koneen kokoa jäljellä olevien osien perusteella, mutta kovin pieneltä se näytti. Neljä ihmistä, koira ja tarvikkeita, on varmaan ollut ahdasta.

      Poista