sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kitkajoen kanjoni

Viime kesänä pääsin katsomaan Kitkajoen kanjonin jylhiä maisemia melomalla kumilautalla Jyrävän alapuolelta Venäjän rajalle. Nyt tuli tilaisuus lähteä uudelleen samalle reitille.

Rohkeimmat hyppäsivät lautalle jo Basecamp Oulangan rannasta ja laskivat läpi Myllykosken ja sen alapuolisen Aallokkokosken aina Jyrävän yläpuolelle. Jyrävän putous on ohitettava maitse. Kumilautat lasketaan tyhjinä putouksen alapuolen suvantoon.
Myllykoski

Matka Kitkajoella alkaa   (videossa Myllykosken lasku ja kumilauttojen kokoaminen Jyrävän alapuolella)



kohti Aallokkokoskea








Kanjonin reitille startataan Siilasmajan suvannosta. Aluksi edessä on seitsemän kilometriä lähes yhtämittaista koskea. Vastassa on heti jykevä Linnakallio, joka kaartuu uhkaavan näköisenä koskiuoman ylle. Ohitamme sen liki hipoen.

Olen kuvannut Kalliosaarta ylhäältä kanjonin reunalta ja joskus aamusumussa alhaalta kosken rannalta. Nyt ohitamme Kalliosaaren niin vauhdikkaasti, että saan juuri napattua yhden kuvan takakäteen. Horisontin vinoudesta saa valittaa, en oikein ehtinyt sihtailla kuvaa vaateriin.

Edessä on osuus jonka voi nähdä vain vesiltä. Kalliojyrkänteet reunustavat kapeaa uomaa molemmin puolin. Ylhäältä Karhunkierroksen polulta näkee kanjonista vilahduksen sieltä täältä. Täältä alhaalta näkee kaiken.  







Harrisuvanto tarjoaa pienen rauhoittumishetken ennen seuraavia kuohuja.







Ja taas mennään alamäkeä kohti aallokkoa.



Koskiosuuden jälkeen jylhiä kalliota on edelleen molemmin puolin, mutta nyt jokiuoma on leveämpi ja rannoilla tasainen kaista joen ja jyrkänteen välissä.





Kun jokiuoma levenee, se tarkoittaa että vesi jakautuu suuremmalle alalle, joten on hyvin matalaa monin paikoin. Lautta muljahtelee kivien välistä. Taitavan kipparin ohjaamana se kuitenkin soljuu hienosti siksakkia virtaa alas.





Pähkänänkallio on tunnettu maisemapaikka Kitkajoen rannalla. Sieltä avautuu upeat maisemat Kitkajokilaaksoon. Myös alhaalta Pähkänälle päin on komeat näkymät.

Vennäänmutkan laavulla on Karhunkierroksen kiertäjiä kuivattelemassa vaatteitaan. On kuulemma itikoita. Meitä joella matkaajia ei hyttyset häiritse silloin kun lautta liikkuu.




Ahvenperän hiekkatöyräällä on törmäpääskyjen pesiä. Toivottavasti harjanteella olevan nuotiopaikan kävijät eivät häirise pesiviä lintuja. Lintupoikueita on tavattu matkan varrella useita. Kuvia en onnistunut saamaan niistä. Vanhan vesitiiviin pokkarini valovoima ei riitä nopeiden tilanteiden zoomailuun.





Kun lähestymme Kitkajoen ja Oulankajoen yhtymäkohtaa mäntymetsät muuttuvat kynttiläkuusikoiksi ja kalliorannat tasamaaksi. Matka Kitkajoella alkaa olla lopuillaan.

Kyyti odottaa Jelestimässä. Niin odottavat sääsket ja mäkärätkin. Ne käyvät hyökkäykseen heti kun rantaudumme. Lautat pakataan peräkärryyn ja pakenemme paikalta. Kiitokset lauttojen kippareille, Nooralle ja Keijolle mukavasta matkasta.


Linkkejä: Basecamp Oulanka

22 kommenttia:

  1. Huhh...huhhh... jopas olikin retki. Meiku hengästyi jo kauniita kuvia katsellessa...!
    Kyllä Kuusmo on ykkönen.... saa olla muutakin mieltä.
    Kuvasi ovat kuitenkin 'ykkösiä...'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kuusamossa paljon ykköspaikkoja on, Kitkajoen kanjoni siellä kärjessä.

      Poista
  2. Ihana ja huikea kuvatarina, samoin kuin varmasti sinun elämyksesi. Mukava nähdä tuttuja maisemia vesiltä käsin, tuollaisen retken tekisin mielelläni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen. On elämys meloa koskessa ja katsella samalla kauniita maisemia.

      Poista
  3. Kun Jyrävä-kuvaa katsoo, ymmärtää heti, miksi lautat lasketaan koskesta tyhjänä... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huhu kertoo, että joskus 2000-luvun alussa joku olisi laskenut Jyrävän lautalla.

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Seikkailu kyllä, mutta turvallisissa olosuhteissa.

      Poista
  5. Hyviä kuvia, kiitos! Oli kiva katsella, sillä pari vuotta sitten Basecampin asuissa pääsin minäkin tuon matkan tekemään. Myllykoski oli huisin jännä. Varmasti on asiaa tuonne toistekin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koski on niin erilainen eri vedenkorkeuksilla. Kevättulvan aikaan voisi olla liian jännittävää.

      Poista
  6. Minä tyydyn katselemaan upeita kuviasi koskenlaskusta :))

    VastaaPoista
  7. Se on vauhdikasta menoa virrassa kumilautalla.
    Kiitos elämyksestä.;-)

    Kaunista katsottavaa on reitillä.

    VastaaPoista
  8. Wau, mikä reissu! En ehkä itse olisi ihan ensimmäisten joukossa tuollaiselle ilmoittautumassa, mutta täältä kuivalta maalta kaukana hyttysistä reissusi oli äärettömän kiehtova ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lauttamatkalla ei hyttyset häirinneet. Hyökkäsivät vasta rantautuessa.

      Poista
  9. Olet sinä rohkea nainen - ja vielä valokuvasitkin kyydissä.
    Aivan mahtavan kaunista katsottavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jyrävän alapuoliset kosket ovat niin helppoja, että riittää kun lautan matkustaja meloo ja toimii kipparin ohjeiden mukaan. Rohkeutta tarvitaan Jyrävän yläpuolen osuuksilla.

      Poista
  10. Matkan hurja meno välittyi kuvista. Hieno kuvasarja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leppoisaa matkantekoa se oli maisemista nauttien.

      Poista
  11. Kiitos ihanista kuvista.
    Olen käynyt Maisemareitillä muutamia kertoja ja aina se osaa yllättää kauneudellaan.
    Willireittikin on tullut laskettua ja lauttojen alaslaskua Jyrävällä on päässyt katsomaan.

    17.7. laskimme jälleen kerran Kitkan yläpuoliset kosket.

    Tänään tutustuin jokeen rannalta käsin Harjakoskelta Peurakoskelle.
    Se oli upea juttu. Sillä sieltä näki myös jotakin sellaista, mitä joelta käsin ei näy.
    Pienellä Karhunkierroksella pääsee näkemään Maisemareitin vain pieneltä osin.
    Kosken äänet kuuluvat, mutta mitään ei näy.
    Siksi on ihanaa päästä lautalle ja nähdä se kaikki, mikä kuuluu, mutta ei näy.
    Olen menettänyt sydämeni Kitkajoelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kulkenut myös Harjakosken rantapolkua ja joen pohjoisrannalla Saarikoskella.

      Se on juuri noin, kun lähtee kävelemään Harrisuvannosta Jyrävän suuntaan, kosket äänet kuuluvat, mutta ei näy mitään. Jokimatkalla kanjonin jylhät maisemat ovat parhaiten nähtävissä.

      Poista