lauantai 7. kesäkuuta 2014

Haagan alppiruusupuisto

Pikaisen Helsingin reissun yhtenä etappina oli Haagan alppiruusupuisto. Oli onni sattua paikalle alppiruusujen parhaaseen kukinta-aikaan. Yllätyin kukkien paljoudesta ja alueen laajuudesta. En osannut odottaa mitään noin suurta. Haagan alppiruusupuisto on Helsingin yliopiston koealue, mutta poikkeuksena useimpiin vastaaviin puisto on avoinna myös yleisölle. Ja yleisö on todella otettu huomioon alueen suunnittelussa. Puistoa kiertää hiekkatiet, lankkupolut ja pari näköalatasannettakin on rakennettu että aluetta voi katsella ylhäältä päin.

Korkeat, puumaiset rhododenronit vaikuttavat koollaan ja kukkien näyttävyydellä, mutta matalammat atsaleat kilpailevat tasaväkisesti kirjavalla väriloistollaan ja tuoksuillaan. Eikä voi unohtaa vaatimatonta, mutta niin kaunista kotimaista sukulaista, suopursua. Silläkin on oma alueensa puiston keskellä.

Lämmin kesäilta oli houkutellut puistoon runsaasti kukkien ihailijoita. Mutta tungosta ei ollut, laajalle alueelle kaikki mahtuivat hyvin.







































7 kommenttia:

  1. Upea väriloisto! Olen ajanut siitä ohi usein pyörällä

    VastaaPoista
  2. On se vaan niin ihana paikka.
    Toivottavasti siellä vielä kukat kukkivat, ollaan nimittäin pian sinne lähdössä...

    VastaaPoista
  3. Kerran olen käynyt tuolla, mutta kukinta ei ollut silloin lähellekään yhtä loistokkaassa vaiheessa kuin kuvissasi. Väkeäkin oli siksi paljon vähemmän. Vaikuttava paikka :-) Kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  4. Voi, mitä väriloistoa! Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  5. Todella ihana kuvasarja kesän kukkasista :)

    VastaaPoista
  6. Todella upeata nähdä tämä puisto täydessä kukassaan.
    Piti oikein tarkistaa, olin tuolla viime vuonna kesäkuun puolivälissä, ja silloin suuri osa rodoista oli jo kukkineet, eli tietysti kukkia oli vielä, mutta ei ollenkaan näin täydellisesti. Se on aika lyhyt aika kun näkee sen tuollaisena. Sinulla kävi tuuri :)

    VastaaPoista
  7. Kiitos näistä, upeaa!
    Mustiala kuuluisi omiin lomasuunnitelmiin!

    VastaaPoista