perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kiutaköngäs kevätauringossa

Kovin erilaiselta näyttää Kiutaköngäs nyt maaliskuun auringossa kuin edellisellä käynnilläni tammikuun loppupuolella. Silloin koski ja sen ympäristön puut olivat paksun lumen peitossa. Nyt puut ovat lumettomia ja maisemaa valaisee kirkas kevään valo. Pakkanen on hieman lauhtunut yön parinkymmenen asteen lukemista, mutta varjoisalla rannalla on kylmä.





Jääkansi on vielä könkään ylimmän putouksen yllä. Kannen alla jääpuikkojen ja jääpatsaiden kokoelma. 






Aamulla ja aamupäivällä auringon valo osuu suoraan könkään punaiseen seinämään.









Uusi nuotiopaikka sata metriä könkäältä alavirtaan ei ole vielä valmis. 

Pöydät ja penkit ovat jo paikoillaan, mutta nuotiopaikka puuttuu. 

Makkaranpaistotulet tehdään vanhalle nuotiopaikalle. Tavallisesti kuukkelit ilmestyvät paikalle samaan aikaan kun evästelijätkin, mutta nyt niitä ei näy. Olemme jo paistaneet ja syöneet makkarat ja pakkailemassa reppua kun hangella häivähtää varjo ja kohta kaksi kuukkelia istuu puun oksalle. Laitan hangelle kaarnanpalan päälle pieniä talipaloja ja pähkinöitä. 

Tässä nähdään mikä on herkkua. Kaikki talipalat on kerätty nokkaan, mutta pähkinät jäävät.





Lentokuvat eivät onnistu edelleenkään. En saa yhteenkään kuvaan kuukkelin viuhkaksi levitettyjä siipiä jotka hehkuvat oranssina vastavalossa.

 Tämä kuva ei ole ihan tarkka, mutta laitan sen kun siinä on kuukkeilla aika hassu ilme.

20 kommenttia:

  1. Aivan kertakaikkisen upeat kuvat. Nuo jääpuikko kuvat on upeita ja tietty kuukkelikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kulunut viikko oli sään suhteen talven parhaita. Aurinkoa, hankikantoa ja pientä pakkasta.

      Poista
  2. Huikeat maisemat! Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  3. Jylhä paikka ja komeat kuukkelikuvat! Symppis ja rohkea lintu

    VastaaPoista
  4. Hienoa luonnon taidetta ♥
    Kuukkelikuvat ovat niin hauskat, varsinkin nuo lentokuvat =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua nauratti myös nuo lentokuvat. Kuin ohjus tulisi kohti.

      Poista
  5. Taitaa kestää pitkälle kesään, ennenkuin nuo paksut jäämassat eli -puikot sulaa.
    Pikkuhiljaa sinnekin tulee kevät. Hmmm… tarkoitan lumeton aika, keväthän siellä jo näyttää olevan. Ihania kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisen kevät tulee nopeasti. Mutta ihan vielä ei olisi aika. Huhtikuussa on normaalisti vielä hyvät hiihtokelit.

      Poista
  6. Tuollahan taitaa olla Ahdin talvihuvila :)
    Orannsinsävyinen kalliokuva on upea ja kuukkelin kuvista tykkään paljon!
    Kaunista keväistä valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jääpuikkojen katselu ja kuvaus kiehtoo aina. Ja tietysti kuukkelinkin.

      Poista
  7. Upea valo! Tuo puu punaista seinää vasten on uskomattoman hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiutaköngäs on aamun valossa parhaimmillaan. Tuota puuta kuvasin jo viime syksynä ruskalehtien aikaan.

      Poista
  8. Ihanat maisemat ja aivan hurmaavat kuukkelikuvat! Voisiko enempää enää toivoa :-)

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Kiutakönkään "jääkausi" jatkuu vielä jonkun aikaa.

      Poista
  10. Onpa Kiutaköngäs kaunis nytkin, nuo jääpuikot ovat komeat. Ja ihana kuukkelikuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisema muuttuu aina vuodenajan ja vuorokauden ajan myötä. Sen vuoksi sitä haluaa käydä samoilla paikoilla aina uudelleen.

      Poista