lauantai 16. marraskuuta 2013

Vuoronvaihto

Kuusamo, Kiveskoski 14.11. klo neljäntoista aikoihin. Marraskuisen kaamospäivän aurinko laskee klo 14:47, mutta matalalta tulevat säteet hiipuvat jo aikaisemmin metsän taakse.  Kuu on noussut myös itäiselle taivaalle, mutta se näkyy aika vaaleana niin kauan kun etelä-lounainen taivas heijastelee auringonvaloa.













kuu Keltinkijärven yllä



Illan hämärtyessä alkaa pakkanen kiristyä. Järvi on kosken alapuolelta sula satojen metrien matkan. Kauempaa kuuluu paukahtelua ja ulinaa kun järvi jäätyy. Kosken matalat rannat ovat myös saaneet jääkoristeet.



Sinisen hämärän aikaan alkaa kuunsilta heijastella virrassa.


kuunsilta käännettynä

tulilla odotetaan
Ilta pimenee ja tuli hiipuu nuotiossa. On aika palata metsäpolkua autolle.


Pakkasen kiristyessä ovat lumitykit käynnistyneet Rukalla. Kuunvalo, rinteen valot ja lumipilvet saavat aikaan oudon värityksen maisemaan.


Ursan tähtikartta näyttää taivaankappaleiden sijainnin paikkakunnittain eri vuorokaudenaikoina.
auringon ja kuun sijainti Kuusamossa 14.11. klo 14.11.



14 kommenttia:

  1. Niin kaunista jälleen. Huomenna sitten voikin taas ihailla täyskuuta!

    VastaaPoista
  2. Kaunista!
    Meillä on vieläkin vesikeliä. Kovasti odottelen kylmenpää ilmaa, kuuraa ja hienoista valkeutta....

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia ja kylmän lintu koskikara aina ihana ♥

    VastaaPoista
  4. Ihan lämmintä ei tainnut olla enää kuvatessa.

    Upeita kuvia.
    Kuunsilta kuin abstrakti maalaus.

    VastaaPoista
  5. Kiitos seita jälleen tästä kuvanautinnosta!

    VastaaPoista
  6. Hienosti Koillismaa esiintyy...
    Olet saanut jopa Kiveskosken-Karankin malliksi.
    Hieno sarja...

    VastaaPoista
  7. Upea tarina hyvää työtä Terveisiä luovuutta ja mielikuvitusta kuvia Jose Ramon

    VastaaPoista
  8. Tunnelmointia jälleen, mukava olla sanojen ja kuvien myötä mukana. Koskikaraa täällä vielä odotellaan saapuvaksi.

    VastaaPoista
  9. Hienoa katsella kuviesi kautta Kuusamon upeaa luontoa. Me Lounais- Suomen asukkaat saamme odottaa lunta ja talvea usein tammikuun puolelle, joskus pidempäänkin. Tähtitaivas ei sentään ole ihan niin paljon erilainen. Emme tosin sitä tuohon aikaan näekään. Kiitos kuvistasi!

    VastaaPoista
  10. Vaikka Kuusamon päivä on paljon lyhyempi kuin Kuopion päivä tähän aikaan vuodesta, niin se tuntuu valoisammalta koska täällä on lunta.
    Kiitän kaikkia kommenteista.

    VastaaPoista
  11. Ihana tunnelma kuvissa ja kerronnassa :) Nuo tulistelut on minun lemppareita. Voisin istua vaikka kuinka kauan, katsella ja kuunnella tulta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä tulen katselusta ja kuten sanoit...kuuntelusta.

      Poista