torstai 26. syyskuuta 2013

Syksy tuli

Illat pimenevät ja syyspäivän tasaus toi syksyn. Viime päivät ovat olleet hyytävän kylmiä ja sateisia. Normaalia syksysäätä se on, vaan kun on ollut pitkään lämmintä ja kaunista, niin yht´äkkiä muuttunut säätila vain tuntuu vielä kylmemmältä ja ikävämmältä.

Ei aurinko ole meitä kokonaan unohtanut. Pilvien lomasta se välillä pilkahtelee.



Syksyn viimeinen lämmin ilta oli vuorokausi täydenkuun jälkeen. Tosin, eipä sitä silloin tiennyt. Kuunsiltaa lähdin etsimään. Uusissa maisemissa pitää vähän arvailla kuun nousun suuntaa. Taivaanrannan pilvikerros ei helpottanut kuun löytämistä. Mutta sieltä se nousi pilvien takaa.



Ja löytyihän se kuunsiltakin.





Kaupungissa kun ollaan, niin on niitä muitakin iltavaloja.



10 kommenttia:

  1. Verrattomat ovat kuunsilta kuvat ja hämärän kuvat ♥

    VastaaPoista
  2. Täysikuu.. *hyräilee* Täysikuu saa vain monet myös unettomiksi. Sekin on totta että tuo säätila muuttu kuin kertaheitolla, täälläkin viileni ja on hyinen aivan kuin olisi meren läheisyydessä, sellainen on se tuuli nyt. :) Lunta on nakellut monin paikoin.

    VastaaPoista
  3. Kauniita heijastuksia ja upea kuunsilta!
    Viime yönä mentiin täälläkin sitten pakkasen puolelle:(

    VastaaPoista
  4. Hopeinen kuu luo merelle siltaa...

    Komean valoisasti kuu luo hohtoaan.

    VastaaPoista
  5. Upeat kuukuvat ja kuunsillat. Nyt on ollutkin jo monta sellaista täysikuuta peräkkäin, jolloin pilvetön sää on suosinut kuun ihailijaa ja kuvaajaa.

    VastaaPoista
  6. Kynttilä, kuu ja muuta valot toivat lohtua pimeyteen :-)

    VastaaPoista
  7. Syyspimeiden aikaan kaikki valo on tervetullutta, jos ei muuta niin kynttilän valo. Kiitän kommenteistanne.

    VastaaPoista
  8. Kuunsiltaa pitkin kohti loppusyksyä. Ihanan sillan saitkin napattua.
    Tosi on, että ilmat muuttui hujauksessa koleiksi. Tosin nyt täällä paistaa taas aurinko ja ikkunan läpi sää näyttäis niin hehkeeltä ja lämpöiseltä. :)

    VastaaPoista
  9. Tunnelmakuvia ja tunnelmointia.
    Upea kuunsilta löytyikin.

    VastaaPoista