lauantai 10. elokuuta 2013

Aamuyön kulkijan kuvia

Oli taas niitä aamuja kun heräsin ennen neljää. Ulkona oli valoisaa, mutta aurinko ei vielä ollut noussut. Viitteitä auringon esiintulosta antoi ohut punertava pilviviiru taivaalla. Viidessätoista minuutissa olin lähtövalmiina ja matkalla lammelle.

Kullanpunertava sumu oli peittänyt lammen pinnan, mutta ylempää taivas oli täysin kirkas. Joutsenperhettä ei näkynyt. Oli vain pitkiä valkoisia sulkia rannalla. Joku pieni, tumma vesilintu seilasi lammella sumun keskellä.












Kävin viime viikolla pari kertaa Konttaisella katselemassa maisemia. Vaaran alapuoliset pikkujärvet näyttivät kauniilta ylhäältä päin katsoen. Nyt halusin nähdä rannalta Konttaiselle päin. Jätin auton Virkkulan tien varteen ja kävelin mökkitietä Purnujärven rannalle.

Aurinko oli jo noussut Pienen Konttaisen ja Hopeavaaran takaa. Sumua oli vielä niin että se peitti Konttaisen melkein kokonaan.



Auringon noustessa korkeammalle sumu lähti liikkeelle. Pian Konttainen tuli kokonaan näkyviin. Kuin esirippu olisi vedetty syrjään sen edestä.









18 kommenttia:

  1. Aikaisen aamun kosteuden, sekä ensimmäisten auringonsäteiden kosketuksen voin aistia käsivarsillani...kauniita kuviasi katesellessani!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa herätä aikaisin, jos se vain on mahdollista. Varmasti ollut hienoa ikuistaa nuin upeita hetkiä. Todella kaunista katsottavaa kuvasi taas kerran.

    VastaaPoista
  3. Halusin vain tulla sanomaan, että taas kerran aivan mahtavia kuvia! Seuraan blogiasi suurella ihastuksella, vaikka kommentit tahtovatkin jäädä harvoiksi. :)

    VastaaPoista
  4. Niin kauniita kuvia, ettei sanat riitä kertomaan... On ollut varmasti ihana olla kokemassa tuo aamu!

    VastaaPoista
  5. "Taltioinnin" mestari iksi jälleen.
    Ei näistä voi sanoa kuin että ovat fantastisia.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Tämän voi kokea vain sellainen joka tekee eikä meinaa :) Kuinka monesti olenkaan ajatellut... ja siihen se on jäänyt.
    Upeaa tihkuvaa tunnelmaa, loistavaa kuvausta. Olet mestari kuvissa ja sanoissa.

    VastaaPoista
  7. "Aikainen lintu madon nappaa" Sie sen sijaan nappasit monta upeaa kuvaa!
    Miten aamut voivatkaan olla noin kauniita ja voin kuvitella myös sen varhaisen aamun hiljaisuuden!

    VastaaPoista
  8. Rakkaus luontoon ja kyky nähdä sen lumo - se sinulla on. Tuollaiset elämykset antavat niin paljon.

    VastaaPoista
  9. Aikaisin herääminen kannattaa aina, todella upeita kuvia.

    VastaaPoista
  10. Tuo kesäteatterin esiripun avaus kannatti käydä katsomassa.

    VastaaPoista
  11. Niin kaunista, ettei näihin tarvita sanoja.

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommentoijille ja kiitos niillekin jotka käyvät katselemassa kuvakertomuksiani. Palautteenne innostaa. Tilastojen mukaan täällä vierailijoita on lähes kolmetuhatta kuukaudessa.

    VastaaPoista
  13. Olet täysin ansainnut suosiosi! Nämä kuvat ja niihin vangittu varhaisaamun valo tuovat muistoja niistä (turhan harvoista) kerroista jolloin olen noussut aikaisin ja lähtenyt nauttimaan aamun tuntien tunnelmasta ja järvellä leijuvasta usvasta!

    VastaaPoista
  14. Kiitos myös kenkä ja Kaarnikka !

    VastaaPoista
  15. Kertakaikkisen upeaa, toivottavasti vielä joskus minäkin jaksan taas nousta aikaisin nauttimaan kauniista aamuista. Ne ketkä eivät sitä ole koskaan kokeneet, eivät tiedä mitä menettävät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota olen monesti ajatellut kun olen ollut aamuvarhaisella liikkeellä. Auringon nousu sumusta on kokemus jonka vuoksi kannattaa herätä varhain.

      Poista