lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kesän (viimeinen?) kasviretki

Huhtikuun lopulla alkanut kukkien kausi alkaa olla nyt lopuillaan. Savosta alkaneet ja Kuusamossa jatkuneet kasvikuvausretkeni ovat kohta ohi tältä kesältä. Tällä, luultavasti viimeisellä, tämän kesän retkellä löytyi muutama uusi ja mielenkiintoinen kasvituttavuus.

lääte on suon kasveja

kimalaiset ja kärpäset tykkäsivät läätteestä

pienen suolammen pieni lumme



Polulla on vastaantulijoita. Toisella puolen on lampi ja toisella puolen jyrkkä rinne. Odottelemme kumpi menee ensin. Sitten poronvasa ratkaisee tilanteen ja kirmaa ylös jyrkännettä.




Kallioportin kalliossa on tuore jälki. Suuria kivilaattoja on irronnut seinämästä ja pudonnut rotkoon.


Kallioportin kalliolta alas





Kissankellorypäs jyrkänteen reunalla. Se näyttää kasvavan ihan kuivalla kalliopinnalla, mutta jostakin se ravintonsa ja kosteuden ottaa.



Kalliolta vilahtaa pientä ja keltaista. Kultarikko on pohjoisten tunturialueiden kasvi, mutta sukua on jäänyt etelämmäs Kallioportin maastoon.


Viherraunioista tapaa on Itä- ja Pohjois-Suomessa. Se ei kuitenkaan ole ihan tavallisimpia saniaisia.

Tummaneidonvaipan olin jo tavannutkin aiemmin, mutta tätä kaunotarta ei voi ohittaa kuvaamatta.







Kotimatkalla käyn hakkuuaukealla kuvaamassa vähän yleisemmän kukan. Kaunis se on horsmakin.



Tien pientareelta löytyi tämä erikoisuus. Pulskaneilikka.






























20 kommenttia:

  1. Miten kauniit kuvat jälleen!! Etenkin lumme- ja sinikellokuvat...kertakaikkisen ihanat.

    VastaaPoista
  2. Kimppaan Sirpaa! Tosi upeat noi lummekuvat. Kiitos taas, kun jaat ne meidän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kerrankin löytyi lumpeita joiden lehdet olivat kauniita ja ehjiä.

      Poista
  3. Ihana tuo ilta-auringossa kylpevä horsma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Horsma on edukseen kuvissa, varsinkin sopivassa valossa.

      Poista
  4. Nyt vasta hokasin, että olet kuviesi kautta tuttu luontokuvafoorumilta, ihmettelin että kun oli jotenkin tuttuja kuvia :D

    Hienoa kun jaat näitä kasviretkiäsi täällä ja nämä kuvathan ovat niin uskomattoman laadukkaita, että voisi katsella päivät pääksytysten.
    Kanootilla on varmasti mukava reissata, sillä pääsee sellaisiin paikkoihin mihin ei muuten ikinä pääsisi!

    Hyvää loppukesää, alkaa tämä kasvimaailma pikkuhiljaa painua syksyyn päin, joten kohta kuvaillaan taas ruskamaisemia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, osin samoja kuvia on ollut luontokuvafoorumilla. Tämän kesä olin omistanut kasveille, katsotaan sitten ensi kesänä löytyykö vielä uutta kuvattavaa.

      Poista
  5. Upeita kasveja ja upeita kuvia. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuusamon luonto tarjosi paljon uusia kasvituttavuuksia. Kasvit ovat kiitollisia kuvattavia. Eivät karkaa.

      Poista
  6. Ihan jokaikinen kuva on upea omalla tavallaan! Tykkään niin paljon tavastasi kuvata kukkia! Miten valtavan sievä pieni porolapsi!
    Miten ihmeessä uskalsit kuvata tuolta kallion laelta?
    Kiitos näistä postauksista jos oletat että nämä kasvikuvausretket alkavat olla tässä tällä erää. Opin paljon uutta ja näin kaikkea kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vikki. Kallioportin laki on vaikuttava paikka. Tosi jyrkkä pudotus alas. Hyvä, jos syvyysvaikutelma edes hieman näkyy kuvassa. Korkeuseroja on vaikea saada välittymään kuvaan.

      Poista
  7. Vihdoin löysin nimen kukalle,jota olen ihmetellyt, pulskaneilikkaa tarkoitan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, ei sitten mennyt hukkaan kuvan julkaisu :-)

      Poista
  8. Valloittava kohtaaminen poronvasan kanssa, varmasti mieleenpainuva hetki. Kasvikuvat jälleen valtavan kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan kesästä poroja on vähän joka puolella. Vasat ovat kyllä kauniita.

      Poista
  9. Upeita kuvia mielimaisemissani kuvattuna. Millainen objektiivi sinulla on, piirtää todella hienoa jälkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos. Useimmat yllä olevista on kuvattu tällä: Canon EF 70-200mm f/2.8 L IS USM II, joissakin kuvissa objektiin nokalla lähilinssi Canon Close-Up Lens 250D. Tummaneidonvaipan kukan lähikuvassa kokeilin Canon EF 50mm f/1.8 II+kaksi lähilinssiä.

      Poista