torstai 30. toukokuuta 2013

Pyhäjärven kierros

Kun reilun viikon ajan jatkunut kylmä itäinen ilmavirtaus päättyi ja tuulet tyyntyivät, pamahti helle Koillismaalle.  Suotuisampia melontasäitä odotellut kajakki pääsi vesille Pyhäjärvelle, Pyhävaaran juurelle Rukan eteläpuolella.

Lähden matkaan Pyhäjoen sillalta, viitostien varrelta. Ensimmäiset sadat metrit on mentävä varoen pohjakiviä. Tosin, kirkkaassa vedessä syvemmälläkin olevat kivet näyttävät vaarallisilta. Huomaan, että olen unohtanut peräsimen kiinnityksen kuljetusasentoon ja etsin paikkaa jossa rantautua irrottamaan se. Lainaan hetkeksi erästä venetalasta siksi aikaa että saan peräsimen toimimaan. Västäräkki tulee melkein viereen ihmettelemään  tekemisiäni.


Pyhäjärvellä on monenlaista rantaa ja veden syvyys vaihtelee muutamasta sentistä liki neljäänkymmeneen metriin. Tässä matala lahti ja hiekkapoukama.



Pyhäjärvellä on pituutta reilu neljä kilometriä. Kun kierrän järven rantoja myötäillen, tulee melontamatkaa noin yksitoista kilometriä. Aikaa menee monta tuntia, koska vähän väliä pysähtelen kuvaamaan maisemia ja nauttimaan auringosta ja lämpimästä tuulenhenkäyksestä.

Pyhävaara hallitsee järvimaisemaa. Se näkyy melkein joka paikkaan järvellä. Kun useimmin olen katsellut järvimaisemaa ylhäältä vaaralta, niin nyt katselukulma on toinen.

Etelärannalla on kauniita kynttiläkuusikoita. Jossain kohti kuuset kasvavat ihan rantaviivassa, niin että alimmat oksat ovat veden pinnan tasolla.







Erään mökin pihassa keltainen kukkamatto paistaa kauas järvelle. Melon lähelle ja yritän kuvata sitä kajakista käsin tunnistusta varten. Tulee mieleen sellainen kasvi kuin kevätlinnunsilmä. Lieneekö oikea määritys.

Pyhäjärven pohjoiseen pistävä lahti on nimeltään Vaaralahti. Varmaan siksi että se on ihan vaaran juurella, mutta vaaralliselta näyttävät myös jyrkästi putoavat rannat. Karttaa katsoen Pyhävaaran huippu on tässä kohti ihan lähellä, mutta todellisuudessa kaukana, koska korkeuseroa veden pinnan ja huipun välillä on sataseitsemänkymmentäneljä metriä.


12 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen postaus ja alkoi noin ihanalla västäräkin kuvalla!
    Kauniita kuvia upeista maisemista!
    Meillä on kanootti viety ja rantaan, viikonloppuna jos säät sallivat olisi tarkoitus meloskella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt alkaa melontakelit olla kohdallaan. Hyviä melontasäitä taitaa olla luvassa jatkossakin.

      Poista
  2. Mukava melontaretki sinulla.

    Keltainen kukka näyttää tosiaan kevätlinnunsilmältä muodoltaan ja väriltään, täällä olen nähnyt sitä lehtomaisissa metsissä ja puronvarsilla tai rantakosteikoissa. Ei oikein tule mieleen, mikä muukaan keltainen kevätkukkija se voisi olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjolan kasviosta katselin kevätlinnunsilmän kuvaa ja vahvasti se siltä näyttää. Ilmeisesti siirretty tai taimistotuote, koska sen ei pitäisi Kuusamon korkeudella normaalisti kasvaa.

      Poista
  3. Oi, miten ihanan näköistä! Sääkin niin mahdottoman hyvä. Ihan tässä rupeaa melontakäsiä syyhyttämään. Hyvä sinä, kun olet taas tuollaisen retken saanut aikasiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmien vesien aikaan on jotenkin mukavampi meloa tyynellä säällä ja auringossa.

      Poista
  4. Nämä sinun melontaretkesi ovat niin ihania jo kuvista katsottuna, millainen tunne onkaan kun istuu kajakissa ja äänettömästi lipuu tyyntä vedenpintaa, noissa maisemissa.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin äänettömästi että monesti onnistun säikäyttämään rannan tuntumassa olevat linnut. Sorsat varsinkin motkottavat siitä minulle.

      Poista
  5. Osavaa kuvausta.
    Maisemat tulevat esiin aivan käsin kosketeltaviksi...

    VastaaPoista
  6. Upeissa fiiliksissä on kesäsi alkanut ja aina vain hienoja maisemia löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pyhäjärvi oli niin kaunis paikka että sinne on vielä palattava tämän kesän aikana.

      Poista