sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kevät yllätti taas

Kevääntekijä oli pannut tuulemaan sillä aikaa kun olimme Kroatiassa . Lähtiessä oli paksu lumikerros maassa ja ainut merkki keväästä oli ensimmäiset joutsenen törähdykset kun pakkasimme laukkuja autoon. Viikko siitä ei lunta paljon ollut. Varjon puoleltakin, missä tavallisesti katolta pudonnut lumi on vielä pitkälle toukokuuhun, oli kinos sulanut kokonaan.

Lintujen kuorolaulu tervehti kotipihaan tullessa. Peipposet, mustarastas ja siepot olivat äänessä. Virralla lentelivät ja sukeltelivat vesilinnut keväthuumassa. Vuosia sitten mummolan pihasta siirtämäni sinivuokkotupas oli myös puolessatoista viikossa pinnistänyt vartensa lumen alta ja avannut kukkansa. Samoin krookukset pilkistelivät kuloheinän keskeltä.  Nyt vain odotellaan jäiden lähtöä järvestä.

isokoskelot



puukiipijä

olen maastoutunut

"sinivuokot silmänsä aurinkohon avaa"



saaressa asuva naapuri on varustautunut jäiden pettämisen varalle

telkkien kevätriemua






14 kommenttia:

  1. Hienoja kevätbongauksia! Paljon olet löytänytkin erilaisia lintuja etsimeesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joutsentakin olen kuullut ja nähnyt lähtevän lentoon virralta, mutta en vaan ole saanut kuvaa tänä keväänä.

      Poista
  2. Kiva, puukiipijä!
    Voinsalmen virralla on muutamana aamuna ja iltanakin kaulushaikara seisonut aivan tien vieressä.
    Eikä tietenkään kameraa mukana minulla, joten sieltä sen voisi löytää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niillä paikoin olen monena keväänä kuullut haikaran pullonpohjaan puhaltelut. Pari kertaa olen nähnyt sen lennossa kun olen ollut melomassa. Olisipa tuo mukava tavata siellä rannalla.

      Poista
  3. Kevät on tullut, mutta kylmänkoleana.
    Kiva toi toka vika kuva.
    Niin, ja tervetuloa takaisin tänne kotimaahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään huomasin että etelätuulikin voi olla kylmä.

      Poista
  4. Lumet lähtivät huminan kanssa kun se kevät alkoi tulla. Nyt sevain on taas pysähtynyt ja yöpakkasia riittää. Loput lumet eivät tahdo lähteäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Jäätkään eivät sula kun yöllä jäätyy uudelleen se minkä päivä on lämmittänyt.

      Poista
  5. Monet linnut ovat päässeet taas kuviisi. Kiva otos on myös veneen kanssa hääräävä kaveri.
    Kevät paistaa ja vuoroon satelee, sulattaa lumia ja jäitä, öisin jäädyttää uudestaan. Kevään luonne on ailahtelevainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut lauluineen ovat sentään varma kevään tulon lupaus. Varsinkin aamuisin konsertti on moniääninen.

      Poista
  6. Antoisa kuvausreissu on ollut, monenlaista kevään tuomaa kohtasit.

    Hyvä kun on huomannut naapuri ottaa veneen pelastajaksi.

    Alimmassa kuvassa harsomaisuus tekee jännittäväksi kuvan, tarkkailemisen tunnun piilosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piilosta tosiaan kurkin. Telkät ovat aika arkoja. Ei tarvitse paljon liikahtaa kun ponkaisevat karkuun.

      Poista
  7. Sinua on onnistanut, minä en ole koskaan tuota puukiipijää nähnyt luonnossa, saati saanut kuvattua. Sammakotkin ovat pysytelleet pois kamerani ulottuvilta ;( Hyviä kuvia kohinalla etenevästä keväästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puukiipijä löytyi melkein kotipihalta, samoin sammakko.

      Poista