lauantai 9. helmikuuta 2013

Värikäs aurinkopäivä

Harvinaiset aurinkopäivät on hyödynnettävä, joten olin ulkona melkein koko valoisan ajan, auringonnoususta sen laskuun. Eikä tullut kylmäkään, koska pakkasta oli vain vähän päälle kymmenen astetta.

Aamutaivas on ikkunasta katsottuna kirkas, mutta tunturin toisella puolen yllättää pilvikerros taivaanrannalla. Odottelen aitiopaikalla, Juhannuskallion laella, noin tunnin auringon nousua pilven yläpuolelle. Ilmassa on kosteutta joka kerääntyy paikoin sumukerrokseksi. Se suodattaa valon hieman lilanpunertavaksi.







Iltapäivällä olen samalla paikalla seuraamassa auringonkiertoa ja -laskua. Laella on ihan kirkasta, mutta laaksoissa ja järvien yläpuolella on edelleen sumulauttoja. Ympäröivien tykkypuiden väri muuttuu sen mukaan  miten valo niihin osuu.  Lumen väri vaihtelee valkoisen, kermankeltaisen, sinertävän ja punaisen sävyissä. Mitä alemmas aurinko painuu, sitä voimakkaammiksi muuttuvat värit.



my way

Pyhävaara

Valtavaara





Pyhävaara ja Hirsilampi



pieni halo keskellä kuvaa



Seuraa loppunäytös kun aurinko painuu harmaaseen pilveen Riisitunturin taakse.





5 kommenttia:

  1. Minä en voi uskoa todeksi näitä kuvia, vaan uskottava se on. Kertakaikkiaan upeita kuvia ja auringon kulkukin näyttää siellä erilaiselta.

    VastaaPoista
  2. Voi hyvänen aika, miten kaunista. Olet kyllä taitava näkemään, sommittelemaan ja taltioimaan kuviksi. Ihailen ja nautin kuviesi katsomisesta suuresti.

    VastaaPoista
  3. huikeata ! Taas tuli hirmuinen kaipuu.

    VastaaPoista
  4. Kyllä se on tuo aurinko, joka tekee ihmeitä. Kiitän palautteesta.

    VastaaPoista