perjantai 8. kesäkuuta 2012

Maaninkajoki-Ristikallio

Ristikalliota pääsee katsomaan myös "takaoven" kautta. Puikkosuon tieltä erkanee metsätieura joka kulkee lähes koko ajan kuivassa kangasmaastossa. Tieura kapenee poluksi muutamaa sataa metriä ennen kuin se tulee Karhunkierroksen polun varteen. Paikalla on Karhunkierroksen opasviitta, jossa matkaa Ristikalliolle kerrotaan olevan 1,2 kilometriä. Toiseen suuntaan Taivalkönkäälle on matkaa vain kolme kilometriä.

Ei tarvitse kulkea pitkälti Karhunkierroksen polkua kun edestäpäin alkaa kuulua kohinaa. Maaninkajoen köngästä kannattaa poiketa ihailemaan jo ennen joen ylittävää riippusiltaa. Muutama kymmenen metriä polulta, nousu kallion päälle ja ollaan könkään yläpuolella.

Maaninkajoen köngäs on kuin Kiutaköngäs pienoiskoossa. Toisella puolen korkea punainen dolomiittikallioseinämä, toisella matalampi harmaa kvartsiittikallio.  Ajan myötä dolomiittikallioon on muodostunut luola könkään alapuolelle.

Riippusilta joen yli näyttää aika uudelta. Sillan jälkeen on taas poikettava polulta katsomaan köngästä toiselta puolen. Kallion reunalla on tasainen kivipaasi johon istahtaa nauttimaan tästä ihastuttavasta maisemasta. Ihmettelin kun neljän vaeltajan joukko kulki pikavauhtia ohi tästä paikasta. Onko Karhunkierroksen kävely niin tiukkaa suorittamista että maisemien katselulle ei jää aikaa. Vaikka Maaninkajoen köngäs ei koollaan vedä vertoja isommilleen, on paikka mielestäni hetken viivähtämisen arvoinen.

Matka jatkuu kohti Ristikallion autiotupaa, jonne on on noin kilometri. Aurinko paistaa tuvan edustan kalliolle, joten taas on kiivettävä katselemaan maisemaa korkealta.  Tästä on vielä liki puoli kilometriä varsinaiselle Ristikallion näköalapaikalle.  Aurinko menee pilveen ennen kuin ehdimme sinne. Vain taivalle jäänyt aukko sinitaivasta heijastelee alhaalla jokiuomassa.  Kun lähdemme takaisinpäin kohti autiotupaa, alkaa sade. Pidämme vähän aikaa sadetta tuvassa vieraskirjaa selaten. Paluumatkalla autolle keräämme polun varrelta korvasieniä, joita tuleekin yhden muhennoksen verran. Koko matkan haistelemme vastapuhjenneiden koivunlehtien tuoksua. Sade ne saa tuoksumaan.

Kävelymatka Ristikalliolle on Puikkosuon tieltä noin kilometrin verran lyhyempi kuin varsinaista Karhunkierroksen polkua Sallantien varresta. Se on myös helppokulkuisempaa. Karhunkierroksen ensimmäiset kilometrit ovat aika kivistä ja juurakkoista polkua. Mutta parasta tuossa Puikkosuotien reitissä on hieno Maaninkajoen maisema matkan varrella. Kartta on kuitenkin hyvä olla mukana, koska tällä reitillä ei ole opasteita ennen Karhunkierroksen polkua.





kuin Kiutaköngäs pienoiskoossa

könkään alla on luola

Kallioita Ristikallion alapuolella 

Onkalo kallion päällä




Ristikallion autiotupa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti