sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Melontakauden aloitus


Neopreenitossut, villasukat, urheilukerrasto, neopreenipaita, kuoritakki ja fleecepipo.  Se oli pukeutumisresepti kauniina, mutta kylmänä sunnuntaiaamuna lähtiessäni kauden ensimmäiselle melonnalle. Hiko-merkkinen neopreenipaita on valitettavasti nimensä mukainen, mutta tarpeen kevään kylmissä melontakeleissä.

Kotiranta vapautui jääpeitteistään  jo edellisenä päivänä.  Tosin suuria jäälauttoja seilaili kovassa tuulessa sinne tänne salmea koko päivän.  Yleensä olen menossa vesille heti kun mahdollista, mutta nyt teki mieli odotella parempaa säätä. Tuulen mukana tulleet räntäkuurot ja parin asteen lämpötila ei tuntunut hyvältä melonnan aloitussäältä, varsinkin kun perjantaina iskenyt vatsapöpö oli vienyt olon aika heikoksi.
Vuosina 2010 ja 2011 jäiden lähtö on ollut vajaata viikkoa aikaisemmin.  Nyt oltiin samassa aikataulussa vuoden 2009 kevään kanssa.
Kun yllämainituin varustein marssin kohti rantaa, huomasin laiturin edessä uiskentelevan suurenpuoleisen vesilinnun. Lähemmäksi päästyäni tunnistin kuikan.  Mistä se taaskin tiesi että olen lähdössä melomaan. Näin on käynyt niin monta kertaa aikaisemminkin kun olen ollut lähdössä kevään ensimmäiselle melonnalle.  Kuikka on ollut odottelemassa rannan tuntumassa.

Vaikka kotirannassa näytti tyyneltä, niin tilanne muuttui heti kun pääsin keskemmälle salmea.  Tuuli aika kovasti länsi-lounaasta.  Tein täyskäännöksen ja lähdin tuulen suojassa kiertämään rantoja. Matka loppui lyhyeen Salonpäänniemen kärkeen. Vastassa oli vahva jää. Kun Rossinsaaren ympärilläkin näkyi jäälauttoja, käännyin kiertämään Hevossaaren rantoja ja jäitä väistellen palasin takaisin kotirantaa kohti.  Kuikka uiskenteli edelleen salmessa.

Aamuaurinko houkutteli vesille

selällä näkyy tuulenvirettä

kotirannassa tyyntä

tähän loppui matka

tämä ei ole sohjoa vaan kovaa jäätä


3 kommenttia:

  1. Oijoijoi!!! Aivan upeita tunnelmia kuvista välittyi!

    Täällä vielä odotellaan hieman lämpimämpää ilmaa ennen kuin vesille uskaltaa!

    VastaaPoista
  2. Hieno tunnelma. Pian jäät poistuu kokonaan, tämäkin on hienoa aikaa.

    VastaaPoista
  3. Kevätpäivänä järvellä kaikki tapahtuu nopeasti. Puolessatoista vuorokaudessa hävisivät jäät niin että on vain rippeitä pohjoispuolen lahtien poukamissa.

    VastaaPoista