sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Viikonlopun kuvat



Kovaa pakkasta oli tänä viikonloppuna mutta kun laittoi riittävästi päälle tarkeni hyvin ulkoilla. Miten lienee pukeutumisen laita räkättirastaalla joka etsiskeli marjoja pihapihlajasta. Ainakin se oli pörhistänyt höyhenpukunsa niin että näytti ihan pallolta kun istui puun oksalla.
Sunnuntaiaamuna lähdin potkukelkalla Porosalmesta Pikku-Lappiin päin.  Pakkanen oli hieman lauhtunut eilisestä, nyt oli vain 24 astetta.  Sää oli ihan aamusta pilvinen mutta paluumatkalla alkoi pilvikerros hajota ja loppumatkan sainkin ihailla maisemia auringonpaisteessa.  Olin aikaisin liikkeellä ja niinpä näin vain yhden luistelijan koko matkalla.
Räkättirastas 27 asteen pakkasessa
Pakkasmaisema Voinsalmella

Lumen pinnalle jääneet heinät ovat saaneet lumikuorrutuksen


Puolenkuun maisema

Potkukelkkaretken puolivälissä alkoi auringon kajo näkyä pilvien takaa

Ja pian aurinko näyttäyikin

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Kelkkailua



 
Tämän talven ensimmäinen kelkkailuretki Porosalmesta Linnansaareen päin sujui pilvisessä säässä, pienessä pakkasessa. Maisema on harmaavalkoinen, ainoana väriläikkänä Porosalmen kallioiden keltajäkälä. 

Kävimme kääntymässä Pikku-Lapissa. Matkaa olisi voinut jatkaa yli syväväylän, Linnansaareen asti, mutta tällä kertaa oli hyvä aloittaa noin kahdeksan kilometrin reissulla.  Paluumatkalla pilvipeite hälveni hieman ja hento punerrus valaisi maiseman. Lumiset puut ja huurteiset kalliot näyttäytyivät aivan erilaisena kun saivat taustalleen pastellinpunaisen taivaan.

 

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Talven tuntua

Tänä viikonloppuna on ensimmäistä kertaa tuntunut siltä että kaamos on ohi ja valoisampaan ollaan menossa.  Työkiireiden ja pakkasen takia ei ole tullut paljon ulkoiltua mutta eilen ja tänään paikkasin liikunnan puutetta kaivamalla esiin potkukelkan ja lumikengät. Eilen potkukelkkailin kirpeässä 26 asteen pakkasessa Natulansaaren sillalta sillalle. Tien pinnalla oli kovaksi tamppaantunutta lunta joten kelkka kulki mukavasti. Tänä aamuna kahlailin lähimetsässä ilman lumikenkiä koska tiheässä metsässä oli vain parikymmentä senttiä lunta. Sen sijaan kaikki puut ja pensaatkin ovat saaneet runsaiden lumisateiden ansiosta paksun lumikerroksen oksilleen. Nouseva aurinko pilkisteli puiden lomasta kun kävelin talvisessa ihmemaassa. Kaunista!
Auringon laskiessa lähdin järvelle lumikengillä. Pakkanen oli lauhtunut aamun paristakymmenestä asteesta viitentoista asteeseen.  Ilmanalan muutos näkyi järvellä usvana.  Usva värjäsi myös maiseman pehmeän sinisin ja punaisin pastellivärein.  Kiersin Salonpäänniemen ja nousin rannalle josta oioin metsän läpi tielle.  Lumikenkämatkaa tuli pari kilometriä ja se olikin ihan riittävästi näin aloitukseksi.  Luulenpa että huomenaamulla voipi olla jalat vähän kipeät.

Voinsalmen sillan alla on vielä hiukan sulaa vettä




Talvipäivän valoa saaren rantapuissa


Järvimaisema peittyy usvaan





Talven ihmemaa