lauantai 31. tammikuuta 2009

Pakkasaamu koskella







Pitkästä aikaa oli aurinkoinen päivä. Talven pakkasennätyskin taisi tulla koska aamulla oli 27 astetta pakkasta. Kävimme ihailemassa Huutokosken huuruisia kuohuja. Koskessa oli runsaasti vettä. Se on harvinaista tähän aikaan vuodesta. Kosken rannat ovat jyrkät mutta normaalisti ihan rantaviivassa on kapea tasanne josta voi kuvata. Mutta nyt nuo tasaiset kohdat olivat melkein kaikki veden alla. Talvinen kuohuva koski on pakkasella vaikuttava näky.

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

Harmaan päivän kuvia

Kuokansalon länsirantaa


Näkymä syväväylän suuntaan Kuokanselälle

Kickspark kulkee


Tänään oli aamusta asti harmaa pakkaspäivä. Noin seitsemän asteen pakkasessa oli kuitenkin mukava ulkoilla. Kiersimme aamupäivällä Pitkäsaaren potkukelkoilla. Iltapäivällä lähdin vielä uudelleen järvelle ja kiersin Kuokansalon. Laskin että tämän viikonlopun aikana tuli potkukelkkailtua noin 35 kilometriä.

lauantai 17. tammikuuta 2009

Jäätä jalaksen alla







Aamulla oli 18 pakkasastetta mutta taivaanrannan punerrus houkutteli jäälle potkukelkalla. Jään pinnalla oli ohut kerros kidelunta. Joissan kohdin jää oli ihan paljas. Tuuli ja pakkanen olivat taiteilleet paikoin upeita kuvioita jääkerroksen alle.
Auringon nousun aikaan maisema oli hetken kauniin violetinpunainen ja jääkin heijasteli punertavana.
Iltapäivällä taivas meni pilveen. Lähdin kuitenkin pitkästä aikaa kiertämään Kuokansalon. Edellisellä kerralla kulkuvälineenä oli kajakki, nyt potkukelkka. Jää ulisi kelkan jalasten alla.
Kuvasin Kuokansalon länsirannalla huuruisia ruohotupsuja paannejään keskellä.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Kuutamolla




Lähdin toissailtana testaamaan uutta Kickspark-potkukelkaa jäälle. Yllätyin miten valoisaa oli kun kuu oli melkein kokonainen ja sää selkeä. Sen verran pilviä oli kuitenkin taivaalla että niistä muodostui hienoja kuvioita taivaalle.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Lämmintä valoa







Tänään oli kaunis, aurinkoinen pakkaspäivä. Eilen satanut pehmeä pakkaslumi on jäänyt puiden oksiin ja heinänkorsiin pumpulimaisina kerroksina. Nouseva aurinko väritti lumisen maiseman lämpimän väriseksi.

perjantai 2. tammikuuta 2009

Vuosi vaihtui

Näkymä Haukivedelle uudenvuodenpäivänä 1.1.2009

Uudenvuoden aaton tuuli kuvioi lumen jään pinnalle




Vuosi vaihtui pakkassäässä ja kovassa tuulessa. Uudenvuoden päivänä Haukiveden jääpeite heijasteli taivaan sineä. Paikoin rannan tuntumassa oli vähän lunta jäällä. Mutta Sikkoinleuan virrassa vesi liikkuu ja pakkanen muodostaa korsien varteen jääkelloja.