sunnuntai 31. toukokuuta 2009

Melontaretkiä

Rentukka viihtyy kalliollakin kun kosteutta riittää

Lehtikiukkaan etelärannalta

Kostonsaaren joutsenet





Kerrankin kaunis, aurinkoinen sää sattui viikonlopulle. Lauantaina ja sunnuntaina oli todella lämmintä, ihan hellettä. Vesillä on vielä mukavan vilpoisaa. Varsinkin kun lähtee liikkeelle aikaisin aamulla. Lauantaiaamuna kävin kiertämässä Kostonsaaren. Rentukat kukkivat vielä kauniisti rannoilla. Pujahdin Mäntysaaren ja Kostonsaaren väliseen kapeikkoon ja törmäsin joutsenpariskuntaan kun ne pyllyt pystyssä olivat ruokailemassa. Kapeassa salmessa ei ollut mahdollista väistää joten odottelin rauhassa kun joutsenet lipuivat selälle päin ja lähtivät lentoon.

Sunnuntaiaamuna kuuden aikaan oli ihan tyyntä. Siispä suuntasin Kuokanselälle. Sivuutin Hirvikallion vähän kauempaa, koska siellä oli runsaasti tiiroja. Kiersin Vuorikiukasta sivuten Lehtikiukkaan taakse. Kalasääski oli pesällään joten en jäänyt pitkäksi aikaa ihailemaan sen kotiluotoa. Palasin takaisinpäin Vattusaarten kautta Taivalsaaren tulipaikalle. Huusalon kupessa ihmettelin kalliolla kasvavia rentukoita. Ilmeisesti kallion kolossa on niin paljon kosteutta että rentukka menestyy. Oudolta se kuitenkin näytti.
Aamuisin on vesillä rauhallista. Näin koko matkan aikana vain yhden kalastajan verkoillaan.

keskiviikko 27. toukokuuta 2009

Pieni on kaunista




Rantapolun varrella kasvaa sudenmarjaa. Sen lehdet erottaa helposti muun kasvuston seasta. Muutama kasvi on jo avannut kukkansa. Olen aiemmin katsellut kukintoa vain ylhäältäpäin. Nyt otin muutaman sivukuvan jolloin tummanvioletti emi näkyy paremmin. Violetti-keltainen väriyhdistelmä on hieno. Pitää vain katsoa hyvin läheltä että näkee kukan kauneuden.

sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Norppaa katsomassa


Olin perjantaina Luontotupa-leiriläisen mukana Linnansaaren retkellä. Menomatkalla oli pilvistä mutta onnistuimme näkemään norpan jahtaamassa kalaparvea, tosin vain kaukaa ja vain vähän päälakea. Eräs ryhmämme jäsenistä sai kuitenkin pitkällä putkellaan kuvan rantakivellä pötköttävästä norpasta.

Paluumatkalla oli aurinkoista. Kiersimme juuri Linnansaaren eteläkärkeä kun veneen vierellä ui norppa. Minäkin onnistuin saamaan kuvan todisteeksi että norppa on nähty.

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Saarta kiertämässä

Valoa Varkauden suunnalla


Koivun viherrystä länsirannalla



Pohjoisen rannan lehdettömiä oksia illan valoissa


Eilen illalla oli pilvistä mutta tyyntä ja lämmintä. Eli sopiva sää käydä kiertämässä Pitkäsaari. Väylän puolella rantapuut olivat vielä varsin pienilehtisiä. Talven jälkeen suuret kalliopinnat ovat kylmiä ja pohjoisen puolelle ei aurinko pääse lämmittämään. Mutta länsi- ja eteläpuolella oli kauniin vihreitä koivuja rantakalliolla.

Puolessa välin kierrosta alkoi Varkauden suunnalta näkyä pientä reikää pilvissä ja hetken aikaa sain ihailla hentoa valonheijastusta veden pinnalla.
Tähän aikaan keväästä vesillä on aika hiljaista. Nytkään en koko matkan aikana nähnyt yhtään venettä. Mutta tulevana viikonloppuna varmaan vilkastuu kun monella on pitkä viikonloppu.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Kotkansiipilehto







Talvella löysin lähisaaresta kotkansiipisaniaisen kuivuneita lehtiä. Niinpä lähdin nyt katsomaan joko uusi kasvusto on noussut maasta. Viime viikon tuuli ja sateet eivät innostaneet lähtemään paikalle mutta lauantaiaamu oli kaunis ja tuulikin jo tyyntynyt.

Saniaiset olivat juuri parhaimmillaan. Pää vielä rullalla mutta lehti muuten näkyvissä. Pyörin pitkään kameran kanssa etsien sopivaa kohdevaloa. Tuli mieleen että olisi siinä ollut ihmettelemistä jos joku olisi sattunut minut näkemään siellä. Pyöriskellen ympäriinsä välillä kontaten ja väliin pitkin pituuttaan maassa rötköttäen. No, aamulla kuuden, seitsemän aikaan on vähemmän liikkujia metsässä.

torstai 14. toukokuuta 2009

Kylmää

Ruoho pisaroi


Kesän tulo hidastui kun tuuli kääntyi pohjoiseen ja koilliseen. Hallaöitä ei sentään ole ollut mutta muutaman asteen lämpötila ja navakka tuuli hidastavat kasvien kehittymistä. Sadepäivien ansiosta maassa on kosteutta mutta lisäksi kaivattaisiin lämpöä.

tiistai 12. toukokuuta 2009

Kevätkiireitä

aamusumua


talven viimeinen jää

Haukiveden vapauduttua jääpeitteistään tuli yht'äkkiä kaikenlaisia kevätkiireitä. Pitäisi ehtiä ihmettelemään maasta nousevia kasveja ja pitäisi ehtiä vesille. Natulansaaren kiertäminen viime keskiviikkona ei vielä onnistunut kun salmeen pakkautuneet jäät estivät läpimenon. Mutta muuten melontamatkaa kertyi viikon aikana yli neljäkymmentä kilometriä.

7.5. löytyi vielä pohjoisen puolen rannalta jäätä. Jopa niin vahvaa että istuin jäällä ja kuvasin vedessä kelluvia jääkappaleita. Seuraavana iltana samalla paikalla lainehti vesi. Härkälinnut pitivät lauluharjoituksia saaren kupeessa. Pääskysetkin näyttäytyivät eilenaamulla. Viikonlopun etelätuulen mukana ne varmaan tulivat. Ja Yöveden puolelta kuuluu joka aamu käen kukunta.

tiistai 5. toukokuuta 2009

Vedet vapautuivat




Tänä aamuna oli lahdelle saaren kupeeseen revennyt aukko. Iltapäivällä kun tulin töistä olivat jäät lähes kokonaan pois salmesta. Naapuri teki veneellään väylän laiturin viereen ja niin pääsin uittamaan kajakkia ensimmäistä kertaa tänä kesänä.

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vapun kuvia












Vappupäivä oli kaunis ja lämmin. Vaikka lumet ovat jo aukeilta lähes kokonaan sulaneet, on järvi vielä jäässä. Tosin ei kestä enää kulkea. Lähisaaren vakioasukas oli ottanut eilen hydrokopterin käyttöön. Sillä on kätevä kulkea huonolla jäällä.

Vapun kuvat ovat siis kovin erilaisia. Toisaalta jäätä ja toisaalta kukkia. Näsiän kukinta on parhaimmillaan. Ja viime syksynä Pajamäen pihasta siirretty sinivuokkotupsu kukkii kauniisti.