maanantai 29. syyskuuta 2008

Sinistä

vuorimunkki siperiansinivalvatti


Muutto vedenjakaja-alueelta kuusikymmentä kilometriä alavirtaan ei tunnu pitkältä matkalta. Kuitenkin kasvillisuus täällä Saimaan rannalla on aivan toisenlaista kuin karulla suoseudulla. Ihan kotipihan liepeiltä, tien penkereeltä löytyi siperiansinivalvattia. Vuorimunkki oli myös yllättävä löytö, varsinkin kun siinä oli kukkia vielä syyskuun puolivälissä.

sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Ketunlieko


Tämän sammalen löysin viime viikolla melontaretkellä Haukivedellä. En ole koskaan aikaisemmin nähnyt tuollaista sammalta. Sittemmin selvisi että kyseessä on ketunlieko.  Harvinaisen rehevä tupsu ottaen huomioon että kasvupaikka on pohjoiseen viettävällä kalliojyrkänteellä.